"Ja teidän toimenne, herra tohtori?" sanoi hän kylmästi.
"On tässä", sanoi tohtori, antaen hänelle suuren sinetityn kirjeen ja lisäten vakaasti: "Tämä on kopia kapteeni Bodendorffin jälkeen säätöksestä. Alkukirja on laillisesti valvottu. Hän on valinnut teidän perijäksensä!"
Tukahutettu huudahdus oli kaikki mitä Hermina vastasi.
"Koska serkkunne lähti ihan toivottomana, piti hän välttämättömyytenä järjestää asioitansa. Muuten, jos häntä oikein ymmärsin, oli hänen aikomuksensa: ei milloinkaan asua Reihensteinissä."
Nyt ei enää ollut yksi vastustettu kyynel, joka immen silmistä tunki, vaan koko virta syvän surun kyyneleitä, jotka ikäänkuin yhteen painettuna hänen sydämeensä, sulkunsa murtaen tulvasivat ulos.
Sillä hetkellä oli Tohtori Wahlman'illa yksi ainoa toivo, — se — että
Bodendorff senlaisena olisi nähnyt serkkunsa.
Mutta Herminan tila tuli nyt paljoa pahemmaksi, ja vanha lääkäri joutui tilaisuuteen hänelle antamaan sitä apua, jota hän tarvitsi.
Pelästynyt majuritar itki tyttärensä kera, mutta ei tarkemmin mietittyänsä voinut ymmärtää, mistä tuo äkkinäinen sielun kiristys oli tullut.
Kun tytär myöhemmin illalla vähemmän väsyneenä, mutta muuten vielä sangen heikkona, istui kuunnellen hyväntahtoisen lääkärin mietteitä, sanoi majuritar: "Rudolf parka! Hän mahtoi olla kovin suuressa epätoivossa, kun hän tämän voi tehdä! Hän on vielä niin nuori ja ryhtevä, kuinka hän niin itsensä pelastamattomaksi luulee!"
"Sentähden, kun hänellä ei ollut mitään toivoa, johon hän iloisena olisi tarttunut, arvoisa rouva. Ilman ihanata, tahi ainakin lempeätä päämaalia, ei kukaan ihminen halusta elä, ja ollensakin kun kärsimys on ihmisen niin syvään painanut, tarvitaan välttämättä jotain, joka hänen taluttaa raittiimpata elämätä nauttimaan, tarvitaan ainakin toivo, josko se olisikin kuinka kaukainen tahansa, mutta Bodendorff paralla ei sitäkään ollut! Ajatelkaapas hänen suruista olemustansa niin monena kiusan ja kivun päivänä! Pari ajattelemattomasti puhelevata kumppalia, jotka tulivat ja menivät, häntä enemmän kiusasivat kuin huvittivat, ja kun minä hänelle lausuin hyvin ajatellun pilan, näytti hän vain kylmiä kasvoja. Luulenpa että hän minun sielustani luki, että häntä tuskin enään voi pelastaa."