Seuraavana aamuna hän nukkui lähes kymmeneen asti ja oli juuri laskeutumassa portaita alas, kun hiekkakäytävältä kuului kavionkapse. Hetkisen kuluttua aukeni ovi ja sir John Grebe seisoi hänen edessään.
"Hyvä herra, missä on Barbara — minun tyttäreni?"
Kreivi Uplandtowerskaan ei kyennyt salaamaan hämmästystänsä. "Mitä on tapahtunut, parahin sir John?" kysyi hän.
Uutiset olivat tosiaankin hämmästyttäviä. Paroonin katkonaisista selityksistä lordi Uplandtowers käsitti, että sir John oli vieraitten poistuttua mennyt puolisoineen levolle näkemättä enää Barbaraa, jonka he otaksuivat menneen makuulle senjälkeen kun hän oli ilmoittanut voivansa niin pahoin, ettei voinut enää saapua tanssisaliin. Palvelijattarelleen hän oli sanonut tulevansa toimeen omin neuvoin. Oli ilmeistä, ettei neitonen ollut lainkaan mennyt levolle, sillä hänen vuoteensa oli koskematta. Eräät seikat näyttivät osoittavan, että petollinen tyttö oli vain teeskennellyt voivansa pahoin päästäkseen lähtemään tanssisalista ja että hän oli poistunut talosta kymmenen minuuttia myöhemmin, luultavasti kohta kun tanssi oli illallisen jälkeen alkanut.
"Minä näin hänen lähtevän", sanoi lordi Uplandtowers.
"Tuhat tulimmaista, näittekö tosiaan?" huudahti sir John.
"Näin." Hän mainitsi häipyvät lyhdyt ja lady Greben väitteen, ettei kukaan vieraista ollut lähtenyt.
"Se oli hän, epäilemättä!" virkkoi isä. "Mutta nähkääs, hän ei ole poistunut yksinään!"
"Vai niin. Kuka on hänen seuralaisensa?"
"En voi muuta kuin arvailla. Ja pahin arveluni on todennäköisin. En sano enempää. Minä ajattelin — vaikka en tahtonut sitä uskoa — että te olitte syyllinen. Jospa olisikin ollut niin laita! Mutta se on eräs toinen! Minun täytyy lähteä heti matkaan saadakseni heidät kiinni!"