No niin, sir John oli tietenkin lähtenyt etsimään pariskuntaa. Hän ajoi kuin mieletön Melchesteriin ja sieltä suorinta tietä pääkaupunkiin. Mutta pian hän huomasi yrityksensä turhiksi ja kun hän kohta sai kuulla avioliiton todellakin jo solmitun, ei hän enää viitsinyt jatkaa etsintäänsä vaan palasi kotiin sulattelemaan tapahtumaa niinkuin parhaiten osasi. Barbaran vanhemmat luultavasti olisivat voineet ryhtyä toimenpiteisiin Willowes'ia vastaan, joka oli ryöstänyt heidän perijättärensä, mutta he luopuivat väkivaltaisista kostoaikeistaan ottaen huomioon olemassaolevat tosiasiat. Kului suunnilleen kuusi viikkoa, jona aikana vanhemmat, vaikka kipeästi tunsivatkin menetyksensä, eivät olleet minkäänlaisessa kosketuksessa — moittiakseen tai antaakseen anteeksi — petollisen tyttärensä kanssa. He hautoivat mielessään sitä häpeää, jonka hän oli itselleen hankkinut, sillä jos nuorukainen olikin kunniallinen mies ja kunniallisen miehen poika, oli isä kuollut niin varhain ja leski joutunut niin kiinteästi työskentelemään toimeentulonsa hyväksi, että pojan kasvatus oli kovin puutteellinen. Sitäpaitsi hän, mikäli tiedettiin, oli kovin vaatimatonta sukujuurta, kun sitävastoin Barbaran suonissa äidin taholta virtasi vanhan aatelissuvun hienointa verta, johon olivat lisänsä tuoneet Maundevillet, Mohun'it, Sywardit, Peverellit, Cullifordit, Talbotit, Plantagenet-, York-, ja Lancaster-suvut ja Jumala tiesi mitkä vielä — — ja sitä oli vahinko heittää pois noin vain.
Vanhemmat olivat istuutuneet takan ääreen niiden holvipilarien väliin, joihin perheen vaakunakilvet olivat kiinnitetyt, ja valittivat ääneen; lady Grebe vielä ankarammin kuin sir John.
"Että meidän vielä vanhoilla päivillämme piti tällaista kokea!" virkkoi sir John.
"Moiti itseäsi", nyyhkytti lady Grebe. "Minä olen vain neljänkymmenen yhden vuoden ikäinen!… Miksi et ajanut nopeammin ja ottanut heitä kiinni!"
Sill'aikaa nuoret rakastuneet, jotka eivät pitäneet jalosukuista verta sadevettä arvokkaampana, olivat ylen onnelliset — onnelliset siinä alenevassa suunnassa, jonka taivas on viisaudessaan säätänyt tällaisia äkkinäisiä tapauksia varten. Toisin sanoen: ensimmäisen viikon he olivat seitsemännessä taivaassa, toisen kuudennessa, kolmantena he olivat talttuneet, neljäntenä mietteliäät ja niin edespäin. Mihin vertaisin sen miehen sydämen, joka on rakastettunsa saanut omakseen? Se on kuin maapallo geologisissa vaiheissansa, joita arvoisa puheenjohtajamme meille toisinaan kuvailee: aluksi hehkuva hiili, sitten lämmin hiili, sitten jäähtyvä tuhka, vihdoin kylmä — en halua jatkaa vertaustani. Lorun loppuna oli, että sir Johnille ja hänen puolisolleen eräänä kauniina päivänä saapui kirje, joka oli suljettu heidän tyttärensä pienellä sinetillä ja jonka avattaessa havaittiin sisältävän nuoren pariskunnan esittämän anteeksipyynnön ja lupauksen langeta polvilleen rakkaitten vanhempain eteen vannoen toiste välttävänsä kaikkea tottelemattomuutta.
Sir John puolisoineen istuutui jälleen tulisijan ääreen holvipilarien väliin ja luki kirjeen kerran toisensa jälkeen. Totta puhuen sir Johnille oli paljoa tärkeämpi tyttärensä onni kuin perheen nimi ja sukupuu. Hän palautteli mieleensä Barbaran pieniä omituisuuksia, huokasi ja alkoi sopeutua siihen ajatukseen, että avioliitosta tulisi tosi. Tehtyä ei voinut saada tekemättömäksi, ja sir Johnin mielestä ei ollut syytä osoittaa kovin suurta jyrkkyyttä. Barbara ja hänen puolisonsa kenties kärsivät puutetta: oliko heillä sydäntä antaa ainoan lapsensa nähdä nälkää?
Sattumalta olivat Barbaran vanhemmat saaneet pienen lohduttavan tiedon. Heille näet oli luotettavalta taholta kerrottu, että muuan plebeijisen Willowes-suvun esi-isistä oli avioliiton sitein liittynyt erääseen rappiolle joutuneeseen ylimysperheeseen. Sanalla sanoen: sellaisia houkkioita ovat ylhäiset vanhemmat — ja toisinaan muutkin — että he jo samana päivänä kirjoittivat Barbaralle kehoittaen häntä palaamaan kotiin miehineen. He eivät kieltäytyisi ottamasta häntä vastaan eivätkä moittisi häntä, vaan päinvastoin koettaisivat ottaa heidät vastaan mahdollisimman sydämellisesti ja harkita heidän kanssaan miten tulevaisuus voitaisiin parhaiten suunnitella.
Kolme neljä päivää myöhemmin pysähtyivät sangen kehnot vuokravaunut Chene Manorin portaitten eteen. Hellämielinen parooni ja hänen puolisonsa riensivät ulos tervehtimään jalosukuista prinssiä ja prinsessaa. He olivat ylen onnelliset nähdessään hemmoitellun lapsensa palaavan terveenä ja hyvissä voimin — tosin vain mrs Willowes'ina, pelkän Edmond Willowesin vaimona. Barbara vuodatti katumuksen kyyneleitä ja molemmat karkulaiset olivat valmiit parannuksentekoon, mikä ei ollut niinkään oudostuttavaa, kun ottaa huomioon, ettei heillä ollut itsellään penniäkään.
Tyynnyttyään pariskunnat kävivät pohtimaan tilannetta. Nuorille ei sanottu yhtäkään moitteen sanaa; Willowes pysytteli taka-alalla, kunnes lady Grebe ystävällisesti kehoitti häntä siirtymään lähemmäksi.
"Hän on todellakin kaunis", mietti lady Grebe mielessään. "Eipä ihmekään, että Barbara on häneen ihastunut."