Joka tytön huulia ei tosiaankaan suutele niin kaunis mies kuin Willowes. Sininen takki, ruskeat liivit ja harmahtavat housut verhosivat täysin moitteettomia ruumiinmuotoja. Hänen suurten tummien silmäinsä katse siirtyi Barbarasta vanhempiin ja hellänä häneen takaisin. Barbaraa lähemmin tarkastellessaan saattoi hyvin ymmärtää, minkä tähden kylmäverinen lordi Uplandtowers oli kerrassaan lämmennyt. Hänen kauniit nuoret kasvonsa säteilivät (vanhain naishenkilöiden kertoman mukaan) pyöreän, harmajan hatun alta, jota koristivat valkoiset kameelikurjen sulat, ja sirot kengänkärjet pistivät esiin harmaan hameen peitosta, tummanruskean viitan takaa. Hänen piirteensä eivät olleet säännölliset; mikäli voi nähdä vieläkin perheen hallussa olevista pienoismaalauksista olivat ne melkein lapselliset, suu osoitti herkkätunteisuutta, ja varmalta tuntui ettei hän ollut huonolla tuulella, ellei hänellä ollut siihen pätevää syytä.
Tilannetta siis pohdittiin parhaan ymmärryksen mukaan, ja nuori pariskunta, joka jo riippuvaisuutensa vuoksi halusi sydämestään saavuttaa vanhusten suosion, oli suostuvainen kaikkiin tilapäisiin toimenpiteisiin, kunhan ne eivät tuntuneet aivan sietämättömiltä. Oltuaan jo lähes kaksi kuukautta yhdessä he vastustelematta hyväksyivät sir Johnin ehdotuksen, joka sisälsi seuraavan suunnitelman: Sir John antaa Edmond Willowesille riittävät varat hänen voidakseen matkustella Euroopassa vuoden ajan opettajan seurassa, jonka matkan aikana nuorukaisen oli mitä suurimmalla ahkeruudella käytettävä hyödykseen opettajan neuvoja, kunnes hän sekä ulkonaisesti että sisällisesti olisi kyllin hioutunut soveltuakseen lady Barbaran aviomieheksi. Hänen oli opiskeltava kieliä, hienoa käytöstä, historiaa, seurustelutaitoa, raunioita ja kaikkea, mitä hänen nähtäviinsä sattui, kunnes hän voisi punastumatta asettua paikalleen Barbaran rinnalle.
"Sillä välin", virkkoi kunnon sir John, "minä järjestän asuttavaan kuntoon teitä varten pienen kartanoni Yewsholtissa. Talo on pieni ja syrjäinen, mutta se riittänee nuorelle pariskunnalle aluksi."
"Vaikkei se olisi leikkitupaa suurempi, niin se hyvin meille riittäisi!" virkkoi Barbara.
"Niin, vaikka se ei olisi kantotuolia suurempi!" lisäsi Willowes. "Ja mitä syrjäisempi, sitä parempi."
"Me totumme yksinäisyyteen", lausui Barbara, vähemmän innostuneesti.
"Onhan sentään ystäviä, jotka käyvät meitä tervehtimässä."
Kun kaikki tämä oli tullut päätetyksi, palkattiin opettaja — erittäin kyvykäs ja kokenut mies — ja eräänä kauniina aamuna opettaja ja oppilas lähtivät. Ei pidetty suotavana, että Barbara seuraisi miestänsä, joka siinä tapauksessa luonnollisesti olisi kiinnittänyt huomiota häneen niin suuressa määrin, ettei olisi kyennyt ahkerasti käyttämään kaikkia päivän hetkiä näkemiseen ja oppimiseen — peruste, joka oli yhtä kaukonäköinen kuin vastaansanomaton. Kirjeitten kirjoittamista varten määrättiin päivät ennakolta, Barbara ja hänen Edmondinsa suutelivat toisiaan ovella viimeisen kerran, ja vaunut vierivät portista maantielle.
Edmond kirjoitti Havresta kohta kun oli sinne saapunut, mikä epäsuotuisten tuulten vuoksi tapahtui vasta viikon kuluttua; hän kirjoitti Rouenista ja Pariisista, kertoi nähneensä Versaillesissa kuninkaan ja hovin sekä linnan ihmeelliset marmorityöt ja kuvastimet, kirjoitti sitten, verraten pitkän ajan kuluttua, Torinosta kuvaillen niitä pelottavia seikkailuja, joihin hän oli joutunut ratsastaessaan muulin selässä Mont Cenis'n yli, missä hänet oli yllättänyt hirveä lumimyrsky, josta hän, hänen opettajansa ja oppaansa olivat töintuskin pelastuneet. Sitten hän kirjoitti hehkuvia kuvauksia Italiasta, ja Barbara voi kirjeistä havaita, miten hänen miehensä alinomaa ilahduttavasti kehittyi. Oli siis täysi syy ihastella isän kaukonäköisyyttä tässä kasvatusasiassa. Kumminkin sattui, että hän silloin tällöin huokasi — hänen miehensä ei voinut läsnäolollaan todistaa valintaa oikeaksi — ja kaikessa hiljaisuudessa kauhistui niitä nöyryytyksiä, joita kohtalolla saattoi olla hänen varalleen tämän mesalliance'in vuoksi. Hän kävi hyvin harvoin vieraissa, sillä niinä parina kertana, jolloin hän oli ollut entisten ystäväinsä luona, hän oli huomannut heidän ilmeisesti muuttaneen käytöstään, ikäänkuin olisivat tahtoneet sanoa: "Voi sinua, eukkorukkaa, kylläpä sinulla oli huono onni!"
Edmondin kirjeet olivat yhä yhtä helliä, jopa pian hellempiäkin kuin Barbaran, joka havaitsi yhä jäähtyvänsä. Hyvänä ja kunniallisena aviovaimona hän kovin suri tätä seikkaa, sillä hänen ainoa halunsa oli olla uskollinen ja rehellinen. Hän oli siinä määrin huolissaan, että rukoili itselleen Jumalalta lämpimämpää sydäntä. Vihdoin hän kirjoitti miehelleen pyytäen häntä taiteen kotimaasta lähettämään muotokuvansa, miten pienen hyvänsä, jotta hän voisi katsella sitä joka päivä siten hetkeksikään unohtamatta hänen piirteitänsä.
Willowes ei suinkaan ollut haluton; hän vastasi tekevänsä enemmänkin. Hän näet oli tutustunut Pisassa erääseen kuvanveistäjään, joka tunsi suurta mielenkiintoa häntä ja hänen vaiheitansa kohtaan, ja oli tilannut taiteilijalta marmorisen rintakuvan, jonka hän lupasi heti sen valmistuttua lähettää vaimolleen. Barbara oli toivonut saavansa kuvan heti, mutta ei valittanut sanallakaan viipymistä. Seuraavassa kirjelmässään Edmond ilmoitti kuvanveistäjän omasta aloitteestaan muuttaneen suunnitelmaansa sikäli, että hän oli päättänyt rintakuvan asemesta valmistaa kokovartalokuvan — niin tärkeätä oli hänelle saada esittää Englannin ylimystölle taiteensa näyte. Työ edistyi suotuisasti ja nopeasti.