Sitten ei enää sanottu mitään. Mutta kohta kuuli neitonen oven alhaalla avautuvan ja sulkeutuvan ja katsoi jälleen ulos ikkunasta. Käytävän hiekka narahteli askelten alla ja tummanruskeaan päällystakkiin puettu mieshenkilö, jonka hän helposti tunsi isäkseen, poistui talosta. Menijä kääntyi vasemmalle, ja neitonen näki hänen kulkevan pitkin itäistä julkipuolta, kääntyvän kulman taa ja häviävän. Nähtävästi hän meni talliin.
Tyttö sulki ikkunan, pujahti vuoteeseensa ja itki itsensä uneen. Tämä vanhempainsa ainoa lapsi, Betty, johon äiti kohdisti kunnianhimoisen rakkautensa ja isä vilpittömän hellyytensä, joutui usein epätoivoon tuollaisten kohtausten vuoksi, joskin hän oli liian nuori omasta puolestaan kovin välittääkseen siitä, kihlasiko äiti hänet kiistanalaiseen herraan vai eikö.
Talon herra oli usein lähtenyt kotoa samoinkuin nyt, vakuuttaen menevänsä iäksi, mutta joka kerta hän oli ilmestynyt takaisin jo seuraavana aamuna. Tällä kertaa kumminkin kävi toisin. Päivällä Betty sai kuulla, että hänen isänsä oli varhain aamulla ratsastanut talonvoudin seurassa maatilalleen Falls-Parkiin asioita järjestämään ja että hän luultavasti palaa vasta muutaman päivän kuluttua.
* * * * *
Falls-Park sijaitsi yli kahdenkymmenen peninkulman päässä King's-Hintockin kartanosta ja oli sekä rakennuksiltaan että tiluksiltaan paljoa vaatimattomampi kuin viimeksimainittu. Mutta kun Squire Dornell tänä helmikuun aamuna jälleen sen näki, niin hänen täytyi ajatella olleensa päästä pyörällä voidessaan sen jättää, olkoonpa että kysymyksessä olikin Wessexin rikkain perijätär. Sen klassillisen, Kaarle toisen ajalta polveutuvan julkisivun säännöllisissä muodoissa piili arvokkuus, jota hänen vaimonsa valtava ja tyyliltään sekasortoinen palatsi ei kyennyt voittamaan. Hänen mielensä oli perin raskas, ja ne tummat varjot, joita lehtevä puisto loi näkymölle eivät suinkaan olleet omansa häivyttämään alakuloisuutta tästä kahdeksanneljättä vuotiaasta punakasta miehestä, joka istui tukevasti ratsunsa selässä. Surun aiheena oli hänen lapsensa, hänen rakas Bettynsä. Hän oli onneton eläessään vaimonsa läheisyydessä ja yhtä onneton ollessaan poissa tyttärensä luota. Tämä pulma ei ottanut selvitäkseen. Senvuoksi hän antautui jokseenkin vapaasti nauttimaan pöydän iloja. Hänestä tuli niinsanottu kolmen pullon mies, ja hänen vaimonsa mielestä hän sopi yhä huonommin hienojen kaupunkilaisvieraitten seuraan.
Hänet otti vastaan pari kolme vanhaa palvelijaa, jotka hoitivat yksinäistä kartanoa, jossa vain muutamia huoneita pidettiin asuttavassa kunnossa häntä ja hänen metsästystovereitansa varten. Aamun kuluessa hänen mielialansa melkoisesti kirkastui, kun Tupcombe, vanha uskollinen palvelija, saapui King's-Hintockista. Mutta vietettyään pari kolme päivää yksinäisyydessä hän alkoi selvästi tajuta, että oli erehdys ollenkaan lähteä tänne. Hän oli matkustanut pois King's-Hintockista ja samalla oli hänelle käynyt mahdottomaksi vastustaa vaimonsa järjetöntä aietta naittaa Betty miehelle, jota hän tuskin oli nähnytkään. Hänen olisi pitänyt jäädä paikalleen suojellakseen tytärtään sellaiselta ilkeältä kohtalolta. Hänestä tuntui melkein onnettomuudelta, että tytär oli suurten rikkauksien perijätär ja senvuoksi kuningaskunnan kaikkien seikkailijain tähtäimessä. Paljon suuremmat olisivat tyttären onnenmahdollisuudet olleet, jos vain pieni, vaatimaton Falls olisi kuulunut hänelle perintöosana.
Rouva oli arvannut oikein viittaillessaan siihen, että hänellä itsellään oli tiedossa kosija tytärtään varten. Erään rakkaan ystävävainajan poika, joka asui vain parin peninkulman päässä siltä seudulta, missä Squire Dornell nyt oleskeli, nuorukainen, joka oli pari vuotta vanhempi kuin Betty, näytti isästä ainoalta mieheltä, joka voisi tehdä hänen tyttärensä onnelliseksi. Mutta hän ei ollut koskaan aikonutkaan ilmaista suunnitelmaansa kummallekaan asianosaiselle niin sopimattoman kiireellisesti kuin hänen vaimonsa: vasta vuosien kuluttua saattaisi tulla aika siitä puhua. Nuoret olivat jo nähneet toisensa, ja Squire luuli havainneensa nuorukaisessa hyvää ennustavaa kiintymystä. Hän tunsi ankaraa kiusausta noudattaa vaimonsa esimerkkiä ja ehkäistä hänen naittamispuuhansa tuomalla molemmat nuoret henkilöt yht'aikaa tänne Fallsiin. Vaikka tyttö aikakauden näkökannan mukaan oli jo naimakuntoinen, oli hän kuitenkin liian nuori voidakseen rakastua. Mutta nuorukainen oli jo viisitoistavuotias ja oli tyttöön mieltynyt.
Squire Dornellin mieleen johtui, että olisi edullisempaa saada tytär joksikin aikaa Fallsiin, erikoisen silmälläpidon alaiseksi, kuin valvoa ja vartioida häntä King's-Hintockissa, jossa hän tietenkin oli erittäin suuressa määrin äidin vaikutuksen alaisena. Mutta miten se kävisi päinsä ilman väkivaltaa! Se olisi mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa, että äiti sallisi Bettyn — niinkuin usein ennenkin — näön vuoksi tulla häntä tervehtimään, jolloin voisi keksiä keinon pidättää hänet Fallsissa, kunnes Reynard, hänen vaimonsa suosima kosija, olisi lähtenyt ulkomaille, minkä piti tapahtua jo seuraavalla viikolla. Squire päätti palata King's-Hintockiin yrittääkseen toteuttaa suunnitelmaansa. Siinä tapauksessa, että odottamassa olisi kielto, hän melkein varmasti päätti ottaa tytön väkisin mukaansa.
Miten epämääräiset ja donquixotiset hänen aikeensa olivatkin, tuntui paluumatka kuitenkin melkoista keveämmältä kuin tulo. Kävipä suunnitelman miten tahansa, joka tapauksessa hän saisi nähdä Bettyn ja jutella hänen kanssaan.
Hän ratsasti pitkin tasaista tietä, joka kulkee Falls-Parkia ympäröivien kukkuloiden ja Ivellin kaupunkia rajoittavien kumpujen välitse, ja saapui mainitun pikkukaupungin sivuutettuaan King's-Hintockiin vievälle valtamaantielle. Kylän toisella puolella hän poikkesi ankaran pitkälle ajotielle, joka johtaa kartanoon läpi puiston. Koska tie oli avoin, vailla istutuksia, saattoi Squire jo kaukaa erottaa julkisivun ja portin ja oli itse näkyvissä kartanon tämänpuolisiin ikkunoihin. Niinpä hän toivoi Bettyn tavallisuuden mukaan huomaavan hänen tulonsa ja juoksevan ovelle häntä vastaan tai heiluttavan hänelle nenäliinaa.