Mistään sellaisesta ei näkynyt merkkiäkään. Astuttuaan alas ratsunsa selästä Squire heti tiedusteli vaimoansa.
"Rouva on poissa. Hänet kutsuttiin Lontooseen, Sir."
"Entä miss Betty?" kysyi hämmästynyt Squire.
"Hänkin on poissa, hieman virkistyäkseen. Rouva on jättänyt kirjeen herralle."
Kirje ei selittänyt mitään, ilmoittihan vain rouvan matkustaneen Lontooseen järjestämään yksityisasioitaan ja ottaneen tyttären mukaan saamaan hiukan vaihtelua. Takasivulla oli pari Bettyn kirjoittamaa riviä, jotka kertoivat saman asian ja olivat ilmeisesti kyhätyt juuri ennen huviretkelle lähtöä erinomaisen hilpeän mielialan vallitessa. Squire Dornell mutisi joitakin mehukkaita sanoja ja koki salata pettymystään. Rouva ei puhunut sanaakaan siitä, miten kauan hän aikoo viipyä, mutta asiaa tiedusteltuaan Squire sai tietää mukaan otetun niin paljon matkatavaraa kuin kysymyksessä olisi ollut kahden kolmen viikon matka.
Niinpä oli King's-Hintock nyt yhtä yksinäinen kuin Falls-Park oli ollut. Squire oli viime aikoina menettänyt koko eränkäyntihalunsa, niin että hän tänä metsästyskautena tuskin oli ollut kertaakaan jahtiseurueensa mukana. Hän luki yhä uudelleen Bettyn harakanvarpaat ja etsi sitäpaitsi kätköistään esiin muutamia hänen kirjoittamiaan vanhoja kirjeitä. Niiden lukeminen näytti nyt olevan hänen ainoa ilonsa. Muutamia päiviä myöhemmin saapunut kirje antoi varmuuden siitä, että hänen vaimonsa ja tyttärensä todellakin olivat Lontoossa. Mrs Dornell ilmoitti heidän toivonsa olevan päästä kotiin suunnilleen viikon kuluttua ja huomautti samalla, ettei ollut voinut aavistaakaan hänen palaavan niin pian King's-Hintockiin; muussa tapauksessa hän ei olisi lähtenyt matkalle antamatta hänelle tietoa.
Squire Dornell ihmetteli, oliko hänen vaimollaan aikomus Lontooseen mennessään tai sieltä tullessaan poiketa Reynardin maatilalla lähellä Melehesteriä, jonka kaupungin läpi heidän oli matkallaan kuljettava. Mahdollista oli, että hän niin menetteli edistääkseen suunnitelmiaan, ja pelkkä ajatus, että omat suunnittelut voivat joutua häpeään, oli kovin kiusallinen.
Squire ei tietänyt mitä tehdä, kunnes hänen mieleensä äkkiä juolahti, että tästä sietämättömästä painostuksesta pääsee parhaiten kutsumalla luokseen päivälliselle muutamia ystäviä ja hukuttamalla huolensa grogiin ja viiniin. Päätöksensä hän toteutti heti. Kutsuvieraat olivat enimmäkseen tilanomistaja-naapureita, kaikki vähäpätöisempiä miehiä kuin hän itse, jahtiseurueitten jäseniä. Eversheadin tohtori oli mukana ja useita muita suruttomia veikkoja, joita hänen vaimonsa ei olisi suvainnut, jos olisi ollut kotosalla. "Kun kissa on poissa —!" sanoi Squire.
Vieraat saapuivat, ja saattoi selvästi huomata, että heillä oli aikomuksena viettää hupaisa ilta. Sherton Castlen Baxby oli myöhästynyt. Häntä odotettiin hetkinen, koska hän oli Dornellin ystävistä kaikkein iloisin, mies, jonka puuttuessa ei tämäntapaisia pitoja voinut katsoa täysin onnistuneiksi, ja — tämä lisättäköön — jonka läsnäollessa ei kumpaakin sukupuolta edustavassa vierasjoukossa voitu koskaan noudattaa täysin moitteetonta käytöstä. Hän oli juuri saapunut kotiin Lontoosta, ja Squire paloi halusta saada häntä puhutella — ilman mitään varsinaista syytä; mutta olihan hän äskettäin hengitellyt sen kaupungin ilmaa, jossa Betty oleskeli.
Vihdoin kuului Baxby ajavan oven eteen. Isäntä ja vieraat siirtyivät ruokasaliin, ja kohta heidän jäljessään astui sisään Baxby pyydellen anteeksi myöhästymistään.