Konsulitar istui pari kirjettä sylissään. Tony kertoi pienen Erikan varttumisesta, ja Christian kuvaili innokkaasti Lontoon elämää ja hyörinää, tekemättä kuitenkaan yksityiskohtaisesti selkoa työstään Mr. Richardsonin palveluksessa… Konsulitar, joka alkoi olla puolivälissä viittäkymmentä, valitti katkerasti vaaleiden naisten aikaista vanhenemista. Punaiseen tukkaan kuuluva hieno iho käy siinä iässä huolellisesta hoidosta huolimatta värittömäksi; onneksi voi käyttää muuatta pariisilaista voidetta, joka aluksi saa sen säilymään. Konsulitar oli päättänyt, ettei hänen tukkansa ollut saava milloinkaan harmaantua. Ellei väriaine enää osoittautuisi kyllin tehokkaaksi, laittaisi hän itselleen tekotukan nuoruudenaikaisista hiuksistaan… Hänen taidokkaan tukkalaitteensa päällä oli nyt pieni, valkoisten pitsien reunustama silkkiröyhelö: myssyn ensimmäinen alkumuoto. Silkkinen hame ympäröi häntä leveänä ja pöyheänä; hänen kellonmuotoiset hihansa olivat sisustetut kankealla kovikekankaalla. Kuten ennen, kilisi hänen ranteessaan nytkin pari kultarengasketjua. — Kello oli kolme.
Äkkiä alkoi kadulta kuulua huutoja ja melua, hoilotusta, vihellystä ja askelten töminää, hälyä, joka lähestyi ja kasvoi…
»Äiti, mitä tuo on?» kysyi Klara, joka oli katsonut ulos katupeilistä.
»Noin paljon ihmisiä… Mitä ne tahtovat? Mistä ne iloitsevat?»
»Herra Jumala!» huudahti konsulitar heittäen kirjeet luotaan, kavahti pelästyneenä pystyyn ja riensi ikkunan luo. »Voisiko se olla… Oi, hyvä Jumala, nyt on vallankumous… Kansa on liikkeellä…»
Asia oli sellainen, että kaupungissa oli koko päivän ollut levotonta. Breitestrassella oli aamulla rikottu kangaskauppias Benthienin näyte-ikkuna; herra tiesi mitä tekemistä herra Benthienin ikkunalla oli valtiollisten asiain kanssa.
»Anton?!» huusi konsulitar vapisevalla äänellä ruokasaliin päin, missä
Anton liikutteli hopea-astioita… »Anton, mene alas! Sulje portti.
Pane kaikki ovet lukkoon! Kansa on liikkeellä…»
»Kyllä, rouva konsulitar!» sanoi Anton. »Mutta miten minä uskallan?
Minä olen herraspalvelija… Jos he näkevät minun livreani…»
»Ne ovat pahoja ihmisiä», sanoi Klothilde surullisesti, keskeyttämättä työtään — Samassa näkyi konsuli pylväskäytävässä. Hän astui sisään lasiovesta. Hänellä oli hattu kädessä ja päällystakki käsivarrella.
»Aiotko mennä kadulle, Jean?» kysyi konsulitar kauhistuen…
»Aion, rakas ystävä, minun täytyy mennä porvariston istuntoon…»