»Sinä et ole lapsirakas, Antonie. »
»Lapsirakas… lapsirakas Minulla ei ole aikaa! Talous vie kaiken ajan! Herätessäni muistan heti kaksikymmentä asiaa, jotka täytyy tehdä päivän kuluessa, ja illalla maata pannessa on neljäkymmentä vielä tekemättä…»
»Onhan sinulla kaksi palvelustyttöä. Noin nuori rouva…»
»Kaksi palvelustyttöä, aivan niin. Thinka pesee astiat, siistii, puhdistaa ja tarjoilee. Keittäjättärellä on työtä korvia myöten. Sinä syöt jo varhain aamulla kyljyksiä… Ajattele toki. Grünlich! Erikan täytyy pian saada oma hoitajatar, kasvattajatar…»
»Olosuhteemme eivät salli sitä, että hänelle jo näin pian hankitaan hoitajatar.»
»Olosuhteemme.. Hyvä Jumala, sinä olet tahallasi naurettava! Olemmeko me siis kerjäläisiä? Onko meidän pakko kieltäytyä välttämättömimmästä? Minä olen tietääkseni tuonut kahdeksankymmentä tuhatta markkaa taloon…»
»Mitä sinun kahdeksankymmentätuhatta markkaasi merkitsevät!»
»Mitäkö?… Sinä puhut halveksien niistä… Ne eivät muka ole mitään… Sinä nait minut rakkaudesta… Hyvä. Mutta rakastatko sinä minua vielä? Et suostu oikeutettuihin toivomuksiin!. Lapsi ei tarvitse hoitajatarta. Vaunuista, jotka olisivat meille yhtä välttämättömät kuin jokapäiväinen leipä, ei ole enää puhettakaan… Miksi tahdot siis, että aina asumme maalla, jollei kerran ole olosuhteittemme mukaista pitää vaunuja, joissa voisimme muitten ihmisten tavoin ajaa kaupunkiin kutsuihin? Miksi et tahdo antaa minun milloinkaan käydä kaupungissa?… Sinun tahtosi näkyy olevan, että hautautuisimme tänne ikuisiksi ajoiksi ja etten minä saisi nähdä enää yhtään ihmistä. Sinä olet mörökölli!»
Herra Grünlich kaatoi punaviiniä lasiinsa, kohotti kristallikuppia ja siirtyi juustoon. Hän ei vastannut halaistua sanaa.
»Rakastatko minua vielä?» toisti Tony… »Sinun vaikenemisesi on niin säädytöntä, että voin huoleti palauttaa mieleesi erään kohtauksen, joka tapahtui maisemahuoneessa… Silloin sinä esiinnyit vähän toisin!… Ensi päivästä asti olet istunut minun luonani ainoastaan iltaisin, ja silloinkin sanomalehti kädessä. Alussa sentään hiukan koetit täyttää toiveitani, mutta pitkään aikaan et ole tehnyt sitäkään enää. Sinä et välitä minusta!»