»Kesselmeyer!» sanoi herra Grünlich hammasta purren, liikutti kouristuksenomaisesti käsiään aivan kuin karkoittaakseen aaveen ja juoksi huoneen nurkkaan, missä istuutui tuolille, kätki kasvot käsiinsä ja painui niin kumaraan, että poskiparran tupsut koskettivat sääriä. Pari kertaa nosti hän polviaan.
»Miten teimmekään oikeastaan?» jatkoi herra Kesselmeyer. »Miten ongimmekaan koukkuumme tyttölapsen ja kahdeksankymmentätuhatta markkaa? Ohhoo! Ainahan sitä keinoja keksitään! Se, jolla on kymmenes osakaan herra Grünlichin toimeliaisuudesta ja neuvokkuudesta, selviää kyllä! Asetetaan pelastavan herra isän eteen kauniita kirjoja, herttaisia, puhtaita kirjoja, joissa kaikki on niitä parhaimmassa kunnossa… ja joiden ainoa vika on se, etteivät ne pidä täydelleen yhtä todellisuuden kanssa… Sillä todellisuudessa oli kolme neljännestä myötäjäissummasta jo kiinni vekseleissä!»
Konsuli seisoi kalmankalpeana ovella, käsi rivalla. Kauhu karmi hänen selkäpiitään. Oliko hän tässä pienessä, heikosti valaistussa huoneessa kolmenkesken roiston ja ilkeydestä raivoavan apinan kanssa?
»Herra, minä halveksin sanojanne», sai hän vaivoin sanotuksi. »Halveksin mieletöntä parjaustanne sitä enemmän, kun se kohdistuu myös minuun… minuun, joka en ole kevytmielisesti syössyt tytärtäni turmioon. Minulla oli tarkat tiedot vävyni asioista… muu oli Jumalan käsissä!»
Hän kääntyi, hän ei tahtonut kuulla enempää, hän avasi oven. Mutta herra Kesselmeyer huusi hänen jälkeensä: »Ahaa? Tiedotko? Kuka ne on antanut? Bock? Goudstikker? Petersen? Massmann & Timm? Hehän olivat kaikki asianosaisia. Heitähän kaikkia, asia koski. He olivat äärettömän iloisia tuntiessaan pääsevänsä turvaan tämän avioliiton avulla…»
Konsuli paiskasi oven kiinni.
YHDEKSÄS LUKU.
Ruokasalissa puuhaili Dora, Grünlichin ei aivan rehellinen keittäjätär.
»Pyytäkää madame Grünlichiä tulemaan alas», käski konsuli.
»Laita itsesi valmiiksi, lapsi», sanoi hän Tonyn ilmestyessä näkyviin. Hän lähti tyttärensä kanssa salonkiin. »Laita itsesi pian valmiiksi ja toimita Erikakin kuntoon… Ajamme kaupunkiin… Olemme yötä majatalossa ja jatkamme huomenna matkaa.»