»Poissaolevien?» ajatteli konsuli kilistäen häntä kohti ojennettuja laseja. »Tarkoitettiinko sillä Frankfurtissa olevia sukulaisia ja kenties Hampurin Duchanipseja vai oliko vanhalla Wunderlichilla jokin taka-ajatus…?» Hän nousi kilistääkseen isänsä kanssa katsoen tätä sydämellisesti silmiin.
Mutta nyt ryhtyi kaupanvälittäjä Grätjens pyrkimään pystyyn paikaltaan, ja se vei aikaa; kun hän vihdoin oli päässyt tarkoituksensa perille, yhtyi hänkin narisevalla äänellään kauppahuone Johann Buddenbrookille kohdistettuun maljaan toivoen talolle jatkuvaa menestystä, nousua ja kukoistusta, kotikaupungin kunniaksi.
Ja Johann Buddenbrook kiitti toisten ystävällisistä sanoista, ensin perheen päänä, sitten kauppahuoneen vanhempana johtajana — sekä lähetti Thomaksen hakemaan kolmatta Malvasier-puIloa, sillä hän huomasi laskeneensa väärin luullessaan kahden pullon riittävän.
Lebrecht Krögerkin puhui. Hän teki sen istualtaan, koska se teki vielä tehokkaamman vaikutuksen, ja liikutti vain silloin tällöin päätään ja käsiään mitä sulavimmin. Hän kohdisti puheensa talon molemmille naisille, mme Antoinetteile ja rouva konsulittarelle.
Mutta hänen lopetettuaan, »taivaanmannan» ollessa jo melkein tyystin kurkkua alempana ja Malvasierin laulaessa loppua, kohosi paikaltaan rykäisten ja yleisen huudahtelun seuraamana herra Jean Jacques Hoffstede… pöydän alapäässä istuvien lasten taputtaessa käsiään.
»Excusez! En voinut muuta…» hän lausui, sipaisten terävää nenäänsä ja vetäen takataskustaan paperin… Huoneeseen levisi hiisku maton hiljaisuus.
Paperi, jota hän piteli kädessään, oli korean monikoukeroinen, ja hän luki seuraavat sanat kukkasin ja kullatuin kiehkuroin koristetun soikion keskeltä:
»Ystävällisen kutsun johdosta Buddenbrookin perheen uuden talon iloiseen vihkiäistilaisuuteen lokakuussa vuonna 1835.»
Tämän jälkeen hän alkoi lukea jo jonkun verran vapisevalla äänellään:
»Ystävät! — Ma saanhan luvan laulun pienen virittää kunniaksi tämän tuvan, jolle taivas hymyää.