»Tom, kyllähän se oli… Häpesin Hagenströmin takia!»
»Häpesit Ha… Mutta tuohan on… Kuule!» huusi konsuli ravistaen kuohuksissaan molempia käsiään ilmassa, kämmenpuolet ylöspäin ja pää kallellaan: »Sinä menet sanomaan seurassa, johon kuuluu kauppiaita ja oppineita, kaikkien kuullen: 'Oikeastaan on jokainen kauppias, tarkemmin katsoen, veijari'… sinä, joka itse kuulut kauppiassukuun ja moitteettomuuteen sekä ehdottomaan vakavaraisuuteen pyrkivän kauppahuoneen perillisiin…»
»Taivaan nimessä, Thomas, sehän oli leikkiä!… Vaikka… oikeastaan…» lisäsi Christian nenäänsä rypistäen ja työntäen päänsä vinosti eteenpäin… Tuossa asennossa hän kulki muutaman askeleen.
»Leikkiä! Leikkiä!» huusi konsuli. »Minä luulisin ymmärtäväni leikkipuhetta, mutta olethan itse nähnyt miten tuo leikki on ymmärretty! 'Minä pidän alaani hyvin suuressa kunniassa', kuuluu Hermann Hagenström vastanneen… Ja siinä sinä laiskuri sitten istuit, joka et osaa pitää työtäsi minkään arvoisena…»
»Niin, Tom, aivan niin! Vakuutan sinulle, että koko ilo oli samassa mennyt! Toiset nauroivat aivan kuin olisivat olleet minun puolellani, kunnes tuo Hagenström äkkiä lausuu peloittavan mahdikkaasti: 'Minä puolestani…' Mokoma tyhmyri! Häpesin todellakin hänen takiaan. Illalla ajattelin sitä vielä kauan aikaa vuoteessani, ja minusta tuntui niin kummalliselta… En tiedä onko sinusta koskaan tuntunut siltä…»
»Älä lorua, minä pyydän!» keskeytti konsuli. Hänen koko ruumiinsa vapisi vastenmielisyydestä. »Myönnänhän niinä… kyllä myönnän, ettei tuo vastaus kenties sopinut mielialaan, että se oli mauton. Mutta jokainen hakee sellaista seuraa, jossa voi puhua mitä tahtoo… jos sellaista yleensä on tarvis puhua… ja mikä käskee antaa oman typeryyden viedä niin pitkälle, että joutuu saamaan noin halventavan vastauksen! Hagenströin on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen halventaakseen meitä… niin, ei yksin sinua, vaan meitä, sillä tiedätkö sinä mitä tuo hänen 'Minä puolestani' merkitsi? 'Tuollaisia puheita te kai kuulette veljenne konttorissa, herra Buddenbrook?' Sitä se merkitsi, senkin aasi!»
»Noh… aasi… sammalsi Christian käyden nolon ja levottoman näköiseksi…»
»Se, mitä sinä teet, ei koske ainoastaan sinua», jatkoi konsuli, »mutta minä en ole sittenkään puuttuva siihen, jos sinä saatat naurettavaksi ainoastaan itsesi… ja pyydän kysyä, millä sinä et saata itseäsi naurettavaksi!» huusi hän. Hän oli kalpea, ja siniset suonet hänen kapeilla ohimoillaan, joilla hiusraja teki kaksi lahdeketta, näkyivät selvästi. Toisen silmän vaaleat kulmakarvat olivat koholla, ja jäykät, pitkiksi kierretyt viiksenpäätkin näyttivät tuiman näköisiltä hänen huitoessaan käsillään ja puhuessaan sivuttain Christianin jalkojen juureen hiekkakäytävälle… »Sinä saatat itsesi naurettavaksi lemmenseikkailuillasi, ilveilyilläsi, sairauksillasi ja niiden parantelulla…»
»Kuule, Thomas», sanoi Christian, pudisti hyvin vakavasti päätään ja nosti kömpelösti toista etusormeaan… »Mitä tuohon kaikkeen tulee, et sinä voi ymmärtää sitä… Asia on sellainen… Tulee pitää omatuntonsa kunnossa, niin sanoaksemme… En tiedä ymmärrätkö sinä tätä… Grabow on määrännyt minulle voiteen kaulalihaksia varten… hyvä! Ellen käytä sitä, jos siis jätän sen täyttämättä, tunnen itseni aivan avuttomaksi ja onnettomaksi, olen levoton ja epävarma ja huolestunut ja epäkunnossa enkä voi niellä. Jos olen käyttänyt sitä, tunnen tehneeni velvollisuuteni ja olevani sopusoinnussa; silloin minulla on hyvä omatunto, olen tyytyväinen ja tyyni, ja nieleminen käy kuin leikki. Voide ei sitä vaikuta, luullakseni mutta näetkös, asia on sellainen, että kuvittelu, koeta ymmärtää minua, väistyy vain vastakuvittelun tieltä… En tiedä oletko sinä kokenut tällaista…»
»Olen kyllä —! Olen kyllä —!» huusi konsuli pidellen hetken aikaa molemmin käsin päätään… »Tee siis niin! Toimi sen mukaan! Mutta älä puhu siitä! Jätä toiset ihmiset rauhaan inhoittavilta erittelyiltäsi! Tuolla sopimattomalla lavertelullasikin sinä saatat itsesi naurettavaksi aamusta iltaan! Mutta sen minä sanon, toistan sen vielä kerran: Saat itse olla minun puolestani naurettava niin paljon kuin haluat, mutta kiellän, kuulitko, kiellän sinua häpäisemästä kauppahuonettamme niinkuin eilen olet tehnyt!»