Laajemmalla hänen isänmaassaan oli vallankumouksen tuomaa julkisen elämän nousuaikaa seurannut herpautuminen, seisahtuminen ja taantumus, joka ei riittänyt askarruttamaan näin valpasta mieltä. Mutta hän oli siksi henkevä, että saattoi ottaa mielilauseekseen mietelmän kaiken inhimillisen toiminnan turhuudesta sekä alistaa tahtonsa, kykynsä, intonsa ja toimintatarmonsa sen pienen yhdyskunnan palvelukseen, jossa hänen nimensä mainittiin ensimmäisten joukossa. — Hän oli kyllin henkevä suodakseen kunnianhimolleen tyydytyksen pienessäkin piirissä, nauraakseen sille samalla kuin piti sitä arvossa.

Heti kun hän oli syönyt aamiaisen ruokasalissa Antonin hoitaessa tarjoilua, pukeutui hän ulkopukuun ja lähti konttoriin Mengstrassen varrelle. Hän ei viipynyt siellä kuin tunnin, kirjoitti pari kolme kiireellistä kirjettä ja sähkösanomaa, antoi muutaman määräyksen, sysäsi sitten liikkeelle tuon suuren liikkeen vauhtipyörän ja jätti työn rauhallisen jatkumisen herra Marcuksen huolellisen silmän valvottavaksi.

Hän näyttäytyi ja piti puheita istunnoissa ja kokouksissa, kävi pörssissä, joka sijaitsi torin varrella suurten goottilaisten pylväiden alla, teki tarkastuskäyntejä satamassa, varastohuoneissa, neuvotteli laivanisäntänä kapteenien kanssa — ja niin seurasi loppumaton jono toimia myöhään iltaan asti; töitten sarjan keskeytti vain pikainen vanhan konsulittaren kanssa nautittu aamiainen ja Gerdan kanssa syöty päivällinen, jonka jälkeen hän vietti puoli tuntia leposohvalla sikaria poltellen ja sanomalehtiä lukien. Hän oli kaiken aikaa kiinni kauppahuoneen tai tulli-, vero-, rakennus-, rautatie-, posti- ja köyhäinhoitoasioissa ja perehtyi myöskin aloihin, jotka eivät oikeastaan kuuluneet hänen piiriinsä, vaan »oppineille». Varsinkin rahatalousalalla osoitti hän pian loistavia lahjoja…

Hän varoi laiminlyömästä seuraelämää. Tosin hänen säntillisyytensä tässä suhteessa jätti toivomisen varaa ja hän ilmestyi ovelle vasta viime minuutissa, kun hänen puolisonsa jo oli ollut kauan juhlapuvussa ja vaunut odottaneet alhaalla puoli tuntia; silloin hän ilmestyi sanoen: »Pardon, Gerda, asiat…» ja heitti nopeasti hännystakin ylleen. Mutta määräpaikkaan, päivällisille, tanssiaisiin tai iltakutsuihin saavuttuaan hän osoitti suurta mielen joustavuutta, täyttäen kunnialla paikkansa seuramiehenä… Edustamisen hän vaimoineen ymmärsi yhtä hyvin kuin toiset kaupungin rikkaat; hänen tarjoamansa ruoka ja juoma oli 'tip-top', hän oli tunnettu kohteliaana, huomaavaisena ja huolellisena isäntänä ja hänen sukkeluutensa olivat yläpuolella keskitason. Mutta tällä välin hän vietti hiljaisia iltoja Gerdan seurassa joko kuunnellen tupakkaa polttaen vaimonsa viulunsoittoa tai lukien hänen kanssaan saksalaisia, ranskalaisia tai venäläisiä kertomuksia, vaimonsa valinnan mukaan…

Näin hän teki työtä ja menestyi, sillä hänen arvonsa kohosi yhä kaupungissa. Ja huolimatta Christianin liikkeen perustamisen ja Tonyn toisen avioliiton vaatimasta pääomanluovutuksesta oli kauppahuoneella hyvät ajat. Mutta sattuihan sitä sentään väliin sellaistakin, joka masensi hänen mieltään joksikin aikaa ja lamautti hänen henkensä joustavuutta.

Hampurissa oli Christianin kumppani, herra Burmeester kuollut äkkiä halvaukseen keväällä vuonna viisikymmentäkahdeksan. Hänen perillisensä ottivat kuolleen jälkeen jättämät varat liikkeestä, ja konsuli varoitti nyt veljeään jatkamasta sitä omilla varoillaan, koska hän tiesi, miten vaikea oli pitää pystyssä laajaa toimintaa äkkiä vähentyneen pääoman avulla. Mutta Christian tahtoi pysyttää itsenäisyytensä ja otti haltuunsa H.C.F. Burmeester & Comp:n liikkeen velkoineen ja varoineen… mistä oli odotettavissa ikävyyksiä.

Ja sitten konsulin sisar Klara Riiassa… Se, että hänen avioliittonsa pastori Tiburtiuksen kanssa oli jäänyt lapsettomaksi, kävi vielä laatuun, koska Klara Buddenbrook ei koskaan ollut välittänyt erityisesti lapsista ja koska hänellä epäilemättä oli hyvin vähän äidillisiä tunteita. Mutta hänen terveytensä oli, hänen omista ja miehensä kirjeistä päättäen, sangen heikko, ja päänkipu, josta hän oli kärsinyt jo nuorena tyttönä, palasi nykyään määräaikojen kuluttua uudelleen melkein sietämättömän ankarana.

Se oli huolestuttavaa. Ja kolmas suru oli se, että kotonakaan, heidän omassa talossaan, ei näkynyt vielä mitään merkkiä suvun jatkumisesta. Gerda osoitti tätä asiaa kohtaan ylhäistä välinpitämättömyyttä, joka melkein vaikutti kielteiseltä. Thomas kantoi huolensa yksin. Mutta vanha konsulitar otti asian puheeksi ja neuvotteli siitä tohtori Grabowin kanssa. »Tohtori, eikö olisi jo aika tapahtua jotakin, näin meidän kesken puhuen? Eiköhän pieni oleskelu vuori- tai meri-ilmastossa, Kreuthissa, Glücksburgissa tai Travemündessä tepsisi! Mitä luulette…» Ja Grabow, jonka tavallinen miellyttävä resepti: »Ankara ruokajärjestys ja hiukan kyyhkyspaistia ja ranskanleipää» ei tässä tapauksessa arvattavasti olisi ollut kyllin tehokas, määräsi Pyrmontiin kylpemään…

Nämä olivat nuo kolme huolen aihetta. Entä Tony? — Tony parka!

KAHDEKSAS LUKU.