Seisoaltaan luki hän paperin kohottaen toista vaaleaa kulmaansa ja vetäen hitaasti pitkien viiksiensä päitä sormiensa lomitse. Se oli sähkösanoma, joka kuului: »Älkää säikähtäkö. Palaan ensi tilassa Erikan kanssa. Kaikki on lopussa. Onneton Antonienne.»
»Ensi tilassa… ensi tilassa», sanoi hän kiihtyneenä katsoen konsulittareen ja pudistaen päätään. »Mitä merkitsee ensi tilassa…»
Se on vain sellainen puhetapa, Toni, ei se merkitse mitään. Hän tarkoittaa »heti» tai jotakin sen tapaista…
»Ja Berliinistä? Mitä tekemistä hänellä on Berliinissä? Miten hän on tullut Berliiniin?»
»En tiedä, Toni, en ymmärrä sitä vielä; tämä tuli kymmenen minuuttia sitten. Mutta on täytynyt tapahtua jotakin, meidän täytyy odottaa, kunnes saamme tietää mitä se on. Jumala suokoon, että kaikki kääntyisi hyväksi. Istu, poikani, käy syömään.»
Thomas istuutui ja kaatoi koneellisesti portteria paksuun korkeaan lasiin.
»Kaikki on lopussa», toisti hän. Ja sitten: »'Antonie'. —
Lapsellisuuksia…»
Sen jälkeen hän söi ja joi vaieten.
Hetken kuluttua uskalsi konsulitar huomauttaa: »Voisikohan asia koskea
Permanederia, mitä luulet, Tom?»
Thomas kohautti olkapäitään, katsettaan nostamatta.