Ylhäällä makuuhuoneessaan istui Johann Buddenbrook sairasvuoteen ääressä tuijottaen ääneti eteensä, pidellen vanhan Nettensä kättä, kulmat koholla ja alahuuli hiukan lerpallaan. Seinäkello naksutti kumeasti ja harvaan, mutta vielä harvemmin kuului sairaan lyhyt, heikko hengitys… Mustapukuinen sisar puuhaili pöydän luona lääketeetä, jota vielä koetettiin ojentaa kuolevalle; väliin ilmestyi joku perheenjäsenistä sisään, kadoten jälleen.
Vanhus muisti, miten hän oli istunut 46 vuotta sitten ensimmäisen puolisonsa kuolinvuoteen ääressä, eikä voinut olla vertaamatta hurjaa epätoivoa, joka silloin oli kuohunut hänen sisällään, siihen miettivään alakuloisuuteen, jonka vallassa hän nyt, itse näin korkeaan ikään eläneenä, katsoi tuon vanhan naisen muuttuneisiin, ilmeettömiin, pöyristyttävän välinpitämättömiin kasvoihin, naisen, joka ei ollut koskaan tuottanut hänelle suurta iloa tai suurta tuskaa, mutta joka oli vuosikymmenet elänyt hänen rinnallaan viisaana toverina ja joka nyt hiljalleen siirtyi pois.
Hän ei ajatellut paljoa, ihmetteli vain herkeämättä, hiljaa päätään heilutellen, elämäänsä ja elämää yleensä, joka hänestä näytti äkkiä niin kaukaiselta ja kummalliselta — koko tuo meluisa hyöriskely, jonka keskessä hän oli seisonut, joka oli huomaamatta etääntynyt hänestä, kaikuen nyt vain kaukaisena huminana hänen korvissaan… väliin lausahti hän puoliääneen:
»Kummallista! Kummallista!»
Ja kun madame Buddenbrook veti viimeisen, lyhyen ja taisteluttoman henkäyksensä, kun sitten kantajat nostivat hartioilleen kukilla peitetyn arkun ruokasalissa, jossa siunaaminen oli toimitettu, ja lähtivät viemään sitä verkalleen pois — ei hänen mielialansa muuttunut eikä hän edes itkenyt, heilutti taaskin vain hiljaa päätään, ja tuo miltei hymyillen lausuttu »Kummallista!» oli sen jälkeen tavantakaa hänen huulillaan.
Alaspäin meni myöskin Johann Buddenbrook, siitä ei ollut epäilystä.
Hän istui tästä lähtien vaiti ja hajamielisenä perheensä piirissä, ja nostaessaan joskus pikku Klaran polvelleen laulaakseen hänelle jonkun vanhoista, hullunkurisista lauluistaan, esimerkiksi tällaisen:
»Postimies nyt saapuvi»
tahi
»Hyppää soma otsonen»