saattoi hän äkkiä vaieta kesken kaiken ja laskea pikku lapsenlapsen takaisin lattialle, omiin ajatuksiinsa vaipuneena, mutisten päätään keikuttaen »kummallista!» ja kääntyen poispäin… Eräänä päivänä hän sanoi:
»Jean, — assez, eikö niin?»
Ja kohta alkoi kaupungissa kierrellä siististi painettuja, kaksin allekirjoituksin varustettuja julistuksia, joissa Johann Buddenbrook senior pyysi saada ilmoittaa, että lisääntyvä ikä saattoi hänet luopumaan tähänastisesta liiketoiminnastaan sekä että hän sen johdosta jätti isävainajansa anno 1768 perustaman Johann Buddenbrook-nimisen kauppaliikkeen tästä päivästä alkaen pojalleen ja tähänastiselle kumppanilleen Johann Buddenbrookille määräten hänet sen ainoaksi haltijaksi ja toivoen, että hänen osakseen runsain mitoin tullut luottamus kohdistuisi myös hänen poikaansa… Kunnioittaen — Johann Buddenbrook senior, jonka nimikirjoituksen merkitseminen tästälähin lakkaa.
Mutta kun tämä oli tiedoksi tehty ja vanhus kieltäytyi pistämästä jalkaansa konttoriin, lisääntyi hänen tylsyytensä hirvittävässä määrässä, ja maaliskuun keskivaiheilla, vain pari kuukautta hänen vaimonsa kuoleman jälkeen, riitti pieni kevätnuha painamaan hänet vuoteeseen — kunnes eräänä yönä saapui hetki, jolloin perhe seisoi hänen vuoteensa ympärillä ja hän lausui konsulille:
»Onnea ja menestystä, Jean. Muista aina: courage!»
Ja Thomakselle:
»Auta isääsi!»
Ja Christianille:
»Laita niin, että sinusta tulee jotakin!» — minkä jälkeen hän vaikeni, katsoi kaikkiin, virkahti vielä viimeisen kerran »kummallista!» ja kääntyi seinään päin…
Gottholdista hän ei puhunut mitään koko aikana, ja konsulin kirjeelliseen pyyntöön, että velipuoli saapuisi isänsä kuolinvuoteelle, ei vanhin poika ollut lähettänyt mitään vastausta. Mutta varhain seuraavana aamuna — kuolinilmoituksia ei ollut vielä ehditty lähettää — konsulin astuessa alas portaita mennäkseen konttoriin suorittamaan välttämättömimmät tehtävät, tapahtui sellainen ihme, että Gotthold Buddenbrook, Breitestrassen varrella sijaitsevan Siegmund Stüwing & Kumpp.-nimisen liinatavarakaupan omistaja, astui ripein askelin eteisen poikki. Hän oli neljänkymmenenkuuden vuoden ikäinen, pieni ja paksu, ja hänellä oli tuuhea, vaaleanruskea poskiparta, jossa jo oli valkoisia säikeitä. Hänellä oli lyhyet jalat ja säkkimäisen leveät, karkeat, ruudulliset housut. Hän tuli portaita ylös konsulia vastaan kohottaen kulmat melkein harmaan hatun lierin tasalle.