»Johann», hän sanoi kirkkaalla, miellyttävällä äänellä, ojentamatta kättä veljelleen, »miten ovat asiat?»
»Hän kuoli yöllä!» sanoi konsuli liikutettuna tarttuen veljensä käteen, jossa oli sateenvarjo. »Hän oli niin hyvä isä!»
Gotthold painoi kulmakarvat niin syvään, että hänen luomensa sulkeutuivat. Vähän aikaa vaiettuaan hän sanoi painokkaasti:
»Eikö mikään muuttunut sitä ennen, Johann?»
Samassa päästi konsuli irti hänen kätensä, astuipa vielä askeleen taaksepäin, ja pyöreiden syvälläolevien silmien käydessä läpitunkeviksi hän sanoi:
»Ei mikään.»
Gottholdin kulmakarvat kohosivat jälleen hatunlaidan tasalle ja hän katsoi ahdistetusti veljeensä.
»Mitä sinun oikeudentuntosi sanoo?» kysyi hän alentaen ääntään.
Nyt painoi konsuli vuorostaan katseensa maahan; mutta sitten teki hän, katsettaan kohottamatta, kädellään ratkaisevan liikkeen ja vastasi hiljaa, mutta varmasti:
»Ojensin sinulle tällä vaikealla ja vakavalla hetkellä käteni kuten ainakin veli veljelle; mutta liikeasioissa olen edessäsi ainoastaan sen arvossapidetyn kauppaliikkeen johtaja, jonka omistajaksi olen tänään tullut. Et voi odottaa minulta mitään sellaista, joka on ristiriidassa tätä asemaani koskevien velvollisuuksien kanssa. Muiden tunteitteni täytyy vaieta.»