»Niin on», vastasi Armgard nopeasti.
»Ja sinä rupesit puhumaan hänestä vain siksi, Armgard, että saisit kuulla hänestä lisää, sillä sinä katselet häntä lakkaamatta sinisillä silmilläsi aivan kuin…»
»Rakastatko sinä häntä?» kysyi Tony. »Minä en saa kengännauhaani auki millään, hyvä Gerda, etkö auttaisi… sillä lailla, hyvä on! Rakastatko sinä häntä, Armgard? Ota hänet, niin teet hyvät kaupat. Hänestä tulee varmasti kimnaasin opettaja.»
»Hyi, kuinka te olette inhoittavia. En rakasta häntä yhtään. Enkä minä mene naimisiin minkään opettajan, vaan jonkun tilanomistajan kanssa…»
»Aatelisenko?» Tony antoi kädessään olevan sukan vaipua alas ja katsoi miettivästi Armgardiin.
»Sitä minä en vielä tiedä; mutta suuri maatila hänellä pitää olla… Voi, kuinka se tulee olemaan hauskaa, lapsukaiset! Minä nousen ylös kello viideltä ja ryhdyn taloustoimiin…» Hän veti peiton ylleen ja katsoi uneksien kattoon.
»Hän näkee sielunsa silmillä viisisataa lehmää», vakuutti Gerda tarkastaen ystävätärtään peilistä.
Tony ei ollut vielä valmis, mutta hän antoi päänsä vaipua tyynyille, kietoi kätensä niskan alle ristiin ja tarkasti nyt vuorostaan miettivästi kattoa.
»Minä menen tietysti naimisiin jonkun kauppiaan kanssa», sanoi hän. »Hänellä pitää tietysti olla hyvin paljon rahaa, että voimme elää hienosti; siten, että se soveltuu yhteen sukuni ja nimemme kanssa,» lisäsi hän vakavasti. »Saattepa nähdä, että niin käy.»
Gerda oli lopettanut yökampauksensa ja puhdisti nyt leveitä valkoisia hampaitaan, käyttäen tässä toimessa apunaan norsunluista käsipeiliä.