ENSIMMÄINEN LUKU.
Kello viiden jälkeen eräänä kesäkuun iltapäivänä istuivat Buddenbrookit puutarhassa »porttaalin» edustalla kahvia juoden. Valkoiseksi kalkitussa huvimajassa, jonka korkean seinäpeilin pintaan oli maalattu lepattavia lintuja ja jonka taustassa näkyvät kaksoisovet eivät oikeastaan olleet ovia ensinkään — kädensijatkin niissä olivat maalatut — oli ilma niin kuuma ja ummehtunut, ettei siellä voinut istua; siksi oli kannettu ulos visaisesta, syövytetystä puusta valmistetut keveät huonekalut.
Siinä istuivat nyt konsuli, hänen puolisonsa, Tony, Tom ja Klothilde puolipiirissä pyöreän katetun pöydän ympärillä, jolla välkkyi käytetty kahvikalusto, Christianin päntätessä onnettoman näköisenä päähänsä hiukan sivummalla Ciceron toista puhetta Catilinaa vastaan. Konsuli poltteli sikaria ja lueskeli »Sanomiaan». Konsulitar oli antanut silkkikutimensa vaipua helmaan ja katseli hymyilevin kasvoin pikku Klaraa, joka haki Ida Jungmannin kanssa orvokkeja ruohikosta, mistä niitä joskus löytyi. Tony istui pää käsien varassa syventyneenä Hoffmannin »Serapionsbrüderiin», kun taas Tom kutkutti häntä varovasti niskaan ruohonkorrella, mitä toinen ei ollut huomaavinaan, koska tiesi sen viisaimmaksi. Ja Klothilde, joka istui siinä laihana vanhan ihmisen kasvoineen kukikkaassa karttuunihameessaan, luki kertomusta, joka oli nimeltään: »Sokea, kuuro, mykkä ja sittenkin onnellinen»; välillä hän aina kaapi kokoon pöytäliinalle jääneitä leivoksenmurusia, nostaen sitten koko kasan kädellään pöydältä ja pistäen sen varovasti suuhunsa.
Taivaalla oli näkynyt pari liikkumatonta pilveä, mutta nyt se alkoi kauttaaltaan vaaleta. Kaupunkipuutarha säännöllisille teineen ja kirjaville kukkapenkkeineen väikkyi siistinä iltapäiväauringossa. Reseedoista, jotka ympäröivät kukkapenkkejä, levisi silloin tällöin tuulen tuomana miellyttävä tuoksu.
»No, Tom», sanoi konsuli hyväntuulisesti ottaen sikarin suustaan. »Nyt selviää Henkdom & Kumpp:n kanssa hierottu ruiskauppa, josta kerroin sinulle.»
»Paljonko hän antaa?» kysyi Thomas innokkaasti jättäen Tonyn rauhaan.
»Kuusikymmentä taalaria tuhannella kilolta… ei ole hullumpaa, vai mitä?»
»Erinomaisen edullista!» Tom tiesi, että se oli mainio kauppa.
»Tony, sinun ryhtisi ei ole comme il faut», huomautti konsulitar, minkä jälkeen Tony, silmiään kirjasta nostamatta, siirsi toisen kyynärpäänsä pöydältä.
»Ei se haittaa», sanoi Tom. »Istuipa hän miten hyvänsä, pysyy hän aina
Tony Buddenbrookina. Thilda ja hän ovat kieltämättä perheen kauneimmat.»