Klothilde oli aivan ällistynyt. »Herranen aika! Tom —?» hän äännähti, ja oli käsittämätöntä, miten pitkiksi hän saattoi venyttää nuo pari sanaa. Tony sieti vaieten kiusanteon, sillä Tom oli häntä etevämpi, siinä ei auttanut mikään; kyllä hän kuitenkin löytäisi vastauksen ja saisi naurajat puolelleen. Tom veti vaan henkeä pullistunein sieraimin ja kohotti olkapäänsä ylemmäksi. Mutta kun konsulitar alkoi puhua tanssiaisista, jotka konsuli Huneus aikoi pitää luonaan, ja mainitsi jotakin kiiltonahkakengistä, siirsi Tony toisenkin kyynärpäänsä pöydältä.
»Te puhutte niin kauheasti, etten minä voi lukea», sanoi Christian surkeasti, »ja tämä on niin vaikeata! Minäkin tahtoisin olla kauppias!»
»Sinun toivomuksesi vaihtuvat joka päivä», sanoi Tom. — Nyt tuli Anton pihan yli; hän kantoi korttia teetarjottimella, ja jokainen katsoi häneen odottavasti.
»Grünlich, asioitsija», luki konsuli. »Hampurilainen. Miellyttävä, suosittu mies, papinpoika. Olen ollut asioissa hänen kanssaan. Nyt on muuan asia… Sano herralle, Anton, että hän suvaitsisi vaivautua tänne.»
Puutarhan läpi tuli hattu ja keppi samassa kädessä, jokseenkin lyhyin askelin ja pää hiukan etukumarassa, keskimittainen, noin 32:n vuoden ikäinen herra puettuna vihreänkeltaiseen, villaiseen pukuun ja harmaisiin lankahansikkaisiin. Hänen kasvonsa olivat rusottavat ja hymyilevät, hiukset aivan vaaleat ja harvanlaiset, mutta toisen sieraimen vieressä oli ulkoneva syylä. Leuka ja ylähuuli olivat sileiksi ajellut, mutta poskiparta pitkä, englantilaiseen tapaan; se oli väriltään ilmeisesti kullankeltainen. — Jo pitkän matkan päässä teki hän kunnioittavan liikkeen suurella, vaaleanharmaalla hatullaan…
Otettuaan viimeisen, hyvin pitkän askeleen, teki hän yläruumiillaan puolikaaren, joka merkitsi yleistä kumarrusta ja astui toisten joukkoon.
»Kenties häiritsen saapuessani perhepiiriin», puhui hän hillityin äänin. »Täällä luetaan parastaikaa hyviä kirjoja ja keskustellaan… Pyydän anteeksi!»
»Olette tervetullut, hyvä herra Grünlich!» sanoi konsuli, joka samoin kuin hänen molemmat poikansa oli noussut paikaltaan ja meni nyt tervehtimään vierasta. »Olen iloinen saadessani tavata teidät ulkopuolella konttorin, perheeni piirissä. Saanko esittää, Bethsy: herra Grünlich, kunnon liikeystäväni… Tyttäreni Antonie… Sukulaiseni Klothilde… Thomaksen tunnette jo… Tämä on toinen poikani Christian, kimnasisti.»
Herra Grünlich oli toistanut kumartaen joka nimen.
»Kuten sanottu», jatkoi hän, »tarkoitukseni ei ole näytellä tunkeilijan osaa… Olen liikeasioissa, ja ellette pahastu, pyytäisin herra konsulia tekemään kanssani kierroksen puutarhassa…»