»Ei, ei», sanoikin isoisä, »pää pystyyn, Tony, courage! Sama ei sovellu kaikille. Kukin laatunsa mukaan. Thilda on kunnon tyttö, mutta arvo on meillekin annettava. Puhunko raisonnable, Bethsy?»
Hän kääntyi miniänsä puoleen, joka tavallisesti yhtyi häneen, kun taas mme. Antoinette enimmäkseen kannatti konsulia, tosin luultavasti enemmän järkisyistä kuin vakaumuksesta. Näin ojensivat nuo kaksi ihmispolvea toisilleen ristikkäin kättä.
»Te olette kovin hyvä, isä», sanoi konsulitar. »Tony on tekevä parhaansa, että hänestä tulisi viisas kunnon nainen… Ovatko pojat palanneet koulusta?» kysyi hän Idalta.
Mutta Tony, joka oli isoisän polvelta kurottunut katsomaan ulos katupeilistä, huusi melkein yht'aikaa:
»Tom ja Christian tulevat Johannisstrassea pitkin… ja herra
Hoffstede… ja tohtorisetä…»
Pyhän Mariankirkon kellot alkoivat soittaa koraalia: ping, ping — pang! huononlaisessa tahdissa, joten oli vaikea tietää, mitä säveltä ne oikein tarkoittivat, mutta se kuului sentään hartaan juhlalliselta. Ja pienen ja suuren kellon iloisesti ja arvokkaasti lyödessä neljää kajahti samassa alhaalta ulko-oven kellon kilinä avaran eteisen halki, minkä jälkeen Tom ja Christian todellakin ilmestyivät näkyviin ensimmäisten vieraiden, Jean Jacques Hoffsteden, runoilijan, ja tohtori Grabowin, kotilääkärin, kanssa.
TOINEN LUKU.
Herra Jean Jacques Hoffstede, kaupungin runoilija, joka varmasti oli varannut taskuunsa pari säettä tämänkin päivän kunniaksi, ei ollut paljon nuorempi Johann Buddenbrook vanhempaa, ja hännystakkinsa vihreää väriä lukuunottamatta oli hänkin puettu samanlaisen muodin mukaan. Mutta hän oli vanhaa ystäväänsä hoikempi ja liikkuvampi, ja hänellä oli pienet, vilkkaat, vihertävät silmät ja pitkä, terävä nenä.
»Parhaimmat kiitokseni», lausui hän pudistettuaan talon herrojen kättä ja sanottuaan naisille pari niitä mairittelevinta kohteliaisuutta — kohdistaen ne erikoisesti konsulittareen, jota hän kunnioitti rajattomasti — kohteliaisuuksia, jollaisia nuori polvi tuskin enää kykeni keksimään ja joihin yhtyi mitä huomaavaisin hymy. »Parhaimmat kiitokseni ystävällisestä kutsustanne, arvoisa talonväki. Nämä nuorukaiset», sanoi hän osoittaen Tomia ja Christiania, jotka seisoivat hänen vieressään siniseen takkiin ja nahkavyöhön puettuina, »tapasimme tohtorin kanssa Königstrassella heidän palatessaan opinnoiltaan. Pystyviä poikia — vai kuinka, rouva konsulitar? Thomaksella on jykevä, vakava järki, hänestä täytyy ehdottomasti tulla kauppias. Christian sitävastoin näyttää minusta vähän hulivililtä, hän taitaa olla hiukan incroyable… Mutta en salaa engouement'iäni. Hän tulee varmaankin jatkamaan lukujaan: hän on terävä ja sukkelapuheinen…»
Herra Buddenbrook avasi kultaisen nuuskarasiansa.