»En tahdo häiritä kauemmin, en tosiaankaan, rouva konsulitar, tahdo vaivata kauemmin! Olen tullut liikeasioissa… mutta kuka olisi voinut vastustaa… Nyt kutsuu työ! Rohkenenko pyytää herra konsulia…»
»Pyydän saada lausua,» vakuutti konsulitar, »että teette minulle suuren ilon, jos täälläolonne aikana haluatte käyttää hyväksenne meidän kotiamme…»
Herra Grünlich seisoi hetken mykkänä kiitollisuudesta. »Kiitän kaikesta sielustani, rouva konsulitar!» sanoi hän liikutetun näköisenä. »Mutta minä en tahdo käyttää ystävällisyyttänne väärin. Olen tilannut itselleni pari huonetta Stadt Hamburg-hotellista.»
»Pari huonetta», ajatteli konsulitar, ja juuri niin toivoikin herra
Grünlich hänen ajattelevan.
»Kuitenkin toivon», sanoi konsulitar lopuksi ojentaen vieraalle vielä kerran sydämellisesti kätensä, »ettemme nyt tässä tapaa viimeistä kertaa.»
Herra Grünlich suuteli konsulittaren kättä, odotti silmänräpäyksen, että Antoniokin ojentaisi hänelle kätensä, mikä kuitenkin jäi tekemättä, piirsi puolikaaren yläruumiillaan, astui pitkän askeleen takaperin, kumarsi vielä kerran, heilautti sitten suurta harmaata hattuaan, pani sen päähänsä nakaten samalla päätänsä taapäin ja lähti konsulin kera pois…
»Miellyttävä mies!» sanoi konsuli uudelleen, palatessaan perheensä seuraan ja istuutuessaan aikaisemmalle paikalleen.
»Minusta hän on olevinaan», uskalsi Tony huomauttaa ja teki sen pontevasti.
»Tony! Hyvä Jumala, millaista arvostelua!» huudahti konsulitar loukkaantuneena. »Niin kristillismielinen nuori mies!»
»Niin hyvinkasvatettu ja maailmaa nähnyt mies!» täydensi konsuli. »Et tiedä, mitä sanot.» — Sattui usein, että vanhemmat näin kohteliaisuudesta vaihtoivat kantaa, jolloin he olivat sitä yksimielisemmät.