»Minä en voi puolestani sanoa samaa!» hän vastasi katse yhä herra Grünlichin rintaan tähdättynä. Ja ammuttuaan tuon myrkyllisen nuolen jätti hän miehen siihen, nahkasi niskojaan ja lähti punaisena, ylpeillen sanavalmiudestaan kotia kohti, jossa sai kuulla, että herra Grünlich oli pyydetty seuraavana sunnuntaina vasikkapaistiaterialle…
Ja vieras tuli puettuna kellomaiseen, laajalaskoksiseen lievetakkiin, joka ei ollut aivan viimeisen kuosin mukainen, mutta hienoa lajia, ja joka antoi hänelle vakavuuden ja varmuuden leiman — muutoin oli hän yhtä rusottava ja hymyilevä kuin ennen, harva tukka oli huolellisella jakauksella ja poskiparta käherretty pöyheäksi. Hän söi simpukkamuhennosta. Juliennen keittoa, paistettua kalaa, vasikanlihaa kermaperunoiden ja kukkakaalin kera, marasquino-vanukasta ja pumpernikkeleitä Roquefort-juuston kera, keksien joka ruokalajista ylistävän sanan, jonka hän osasi esittää huolitellusti. Hän nosti esimerkiksi ilmaan jälkiruokalusikan, katsoi seinän veistokuva-kuviota ja lausui ääneen itsekseen: »Jumala armahtakoon minua, olen syönyt jo ison annoksen tätä vanukasta, mutta se on niin hyvin onnistunutta, etten voi olla pyytämättä emännältä vielä pientä palasta!» Jonka jälkeen hän iski veitikkamaisesti silmää konsulittarelle. Hän puhui konsulin kanssa liikeasioista ja politiikasta, ilmaisten vakavia ja harkittuja mielipiteitä, jutteli konsulittaren kanssa teatterista, seuraelämästä ja puvuista. Ja Tomille, Christianille, Klothilde-paralle, jopa mamsseli Jungmannillekin hän puheli rakastettavasti… Tony pysytteli ääneti, eikä vieras puolestaan tehnyt minkäänlaista lähesty uusyritystä, vaan katsoi tyttöä vain silloin tällöin pää kallellaan, silmissä samalla murheellinen ja kehoittava ilme.
Kun herra Grünlich sitten lausui jäähyväiset, oli hänen aikaisemman vierailunsa tekemä vaikutus vahvistunut: »Mallikelpoinen mies», sanoi konsulitar. »Kristillismielinen ja kunnioitettava ihminen», sanoi konsuli. Christian osasi tällä kertaa matkia hänen liikkeitään ja puhettaan vieläkin elävämmin, ja Tony toivotti hyvää yötä otsa kurtussa, sillä hän aavisti hämärästi, ettei hän ollut vielä päässyt tuosta herrasta, joka niin tavattoman nopeasti oli valloittanut hänen vanhempainsa sydämet.
Palatessaan iltapäivällä erään tyttötuttavansa luota hän tapasikin herra Grünlichin maisemahuoneessa, jossa tämä luki konsulittarelle Walter Scottin »Wawerleytä» — sujuvalla englanninkielellä, sillä vilkkaat liikeasiat olivat hänen kertomansa mukaan johtaneet hänet myöskin Englantiin. Tony kävi istumaan syrjittäni heihin ja otti toisen kirjan, jolloin herra Grünlich kysyi pehmein äänin: »Tämä, mitä minä luen, ei kai miellytä teitä, neitiseni?» Ja Tony vastasi päätään keikauttamalla purevasti: »Ei vähääkään!»
Mutta toinen ei antanut sen häiritä, vaan alkoi kertoa liian varhain manalle menneistä vanhemmistaan, varsinkin isästään, joka oli ollut pappi, pastori, erittäin kristillinen ja kuitenkin samalla maailmaatunteva mies… Vieras matkusti kuitenkin takaisin Hampuriin, eikä Tony ollut saapuvilla hänen jäähyväisvierailullaan. »Ida!» sanoi Tony mamseli Jungmannille, joka oli hänen uskottunsa. »Nyt siitä ihmisestä on päästy!» Mutta Ida Jungmann vastasi: »Lapsukainen, se ei ole vielä varma…»
Kahdeksan päivää tämän jälkeen tapahtui pöydässä seuraava kohtaus… Tony tuli kello yhdeksän alas huoneestaan ja oli suuresti ihmeissään tavatessaan vielä isänsä konsulittaren vieressä kahvipöydässä. Taivutettuaan otsansa suudeltavaksi, istuutui hän paikalleen reippaasti, nälkäisenä ja unesta punoittavin silmin, otti eteensä sokeria ja voita sekä vihreätä maustejuustoa.
»Kuinka hauskaa, isä, että kerran näen sinutkin täällä!» sanoi hän tarttuen ruokaliinallaan kuumaan munaan ja aukaisten sen lusikalla.
»Minä jäin tänään odottamaan unikekoamme», sanoi konsuli, joka poltti sikaria,, läpsäytellen odottavan näköisenä kokoonkäärityllä sanomalehdellä pöytää. Konsulitar lopetti hitaasti ja siroin liikkein aamiaisensa ja nojautui sitten sohvan selkämykseen.
»Thilda puuhaa jo keittiössä», jatkoi konsuli merkitsevästi, »ja minä olisin myöskin työssäni, ellei äidilläsi ja minulla olisi tärkeätä puhumista kanssasi.»
Tony, jolla oli suu täynnä ruokaa, katsoi isäänsä ja sen jälkeen äitiinsä uteliaasti ja pelästyneenä.