»Se on Lebrecht Krögeriltä», sanoi M. Buddenbrook myhäillen. »Arvoisa sukulaiseni on aina runsaskätinen. Minun lahjani ei ollut yhtä suuri, kun hänen Burgtorin vieressä oleva huvilansa valmistui. Mutta hän onkin aina ollut niin… hieno, antelias, oikea à la mode-keikari…»
Kellonkilinä oli kaikunut jo useamman kerran kautta talon. Nyt saapui pastori Wunderlich, lyhytsäärinen, pitkään mustaan takkiin puettu vanha herra. Hänellä oli puuteroitu tukka ja valkopintaiset, hauskat, iloiset kasvot, joiden keskeltä vilkkui harmaa, hyväntuulinen silmäpari. Hän oli ollut jo useamman vuoden leski ja laski kuuluvansa entisen ajan vanhoihinpoikiin samoin kuin pitkä kaupanvälittäjä herra Grätjens, joka saapui hänen seurassaan ja piti aina toista laihaa kättään kiikarin tavoin silmiensä edessä kuin tarkastaen taideteosta; hän oli tunnustettu taiteentuntija.
Saapui sitten myös senaattori, tohtori Langhals rouvineen, kumpikin talon vanhoja ystäviä, — samoin viinikauppias Köppen suurine, punoittaville kasvoineen, jotka paistoivat avarain, korkealla pullottavien hihapuhvien keskeltä, sekä tämän yhtä pullea rouva…
Kello oli jo yli puoli viiden, kun vihdoinkin saapuivat Krögerit, konsuli Kröger ja hänen poikansa Jakob ja Jürgen, jotka olivat Tomin ja Christianin ikäisiä. Ja melkein samaan aikaan tulivat myös konsulitar Krögerin vanhemmat sekä muuan vanha, hempeä aviopari, puutavara-tukkukauppias Överdieck ja tämän rouva, jotka puhuttelivat toisiaan kaikkien kuullen mitä hellimmillä nimillä.
»Hienot ihmiset tulevat myöhään», sanoi konsuli Buddenbrook suudellen anoppinsa kättä.
»Mutta voimalla ja väellä!» — Johann Buddenbrook osoitti laajalla kädenliikkeellä tulijoita ja puristi sitten vanhan herran kättä.
Lebrecht Kröger, tuo à la mode-keikari, kookas, komea mies, käytti vielä hiukan puuteroitua tukkaa, mutta oli muuten nykyaikaisesti puettu. Hänen samettiliiveissään välkkyi kaksi riviä timanttinappeja. Justus, hänen poikansa, jolla oli pieni poskiparta ja suipoksi kierretyt viikset, muistutti isäänsä vartaloltaan; hänellä oli myös tämän pyöreät, hienot kädenliikkeet.
Aluksi ei laisinkaan istuuduttu, vaan jäätiin seisomaan pääasiaa, ateriaa odotellen, jutellen yhtä ja toista. Sitten Johann Buddenbrook vanhempi tarjosi madame Köppenille käsivartensa lausuen selkeällä äänellä:
»No niin, jospa sitten alkaisimme, mesdames et messieurs…»
Mamsseli Jungmann ja häntä seuraava sisäkkö olivat aukaisseet ruokasaliin vievän valkoisen kaksoisoven, ja seurue alkoi soljua sinne verkalleen, vakaisesti. Tässä talossa saattoi aina olla varma ruoan laadusta ja runsaudesta…