»Hän livisti tiehensä», sanoi iskuhakaa pitelevä vanhus. »Huono mies, mies ilman toimilupaa, armollinen herra. Hän on ainoa meloja, jolla ei ole toimilupa. Toiset ovat ilmoittaneet tänne puhelimitse. Hän näki, että häntä odotettiin. Silloin hän livisti tiehensä.»
Aschenbach kohautti olkapäitänsä.
»Herra on kulkenut ilmaiseksi», jatkoi vanhus ja työnsi hattunsa esille. Aschenbach viskasi siihen jonkun kolikon. Hän antoi määräyksen viedä matkatavaransa kylpylän hotelliin ja seurasi työntörattaita puistokujaa, valkoisena kukkivaa puistokujaa pitkin, joka kulkee vinosti saaren poikki rannalle ja jonka molemmilla puolilla on ravintoloita, myymälöitä ja täysihoitoloita.
Hän saapui laajaan hotelliin takaoven kautta puutarhapengermältä käsin ja meni eteisen ja etuhuoneen kautta konttoriin. Kun hän oli ilmoittautunut, otettiin hänet vastaan avuliaan hyväksyvästi. Hovimestari, pieni, hiljainen, imartelevan kohtelias mies, jolla oli mustat viikset ja ranskalaiseen malliin tehty pitkätakki, saattoi hänet hissillä toiseen kerrokseen ja opasti hänet miellyttävään huoneeseen, jossa oli kirsikkapuinen kalusto ja joka oli koristettu voimakastuoksuisilla kultilla; korkeista ikkunoista oli näköala aavalle merelle.
Kun hotellin toimihenkilö oli vetäytynyt pois, astui hän ikkunan luo, ja sillaikaa kun hänen takanaan tuotiin matkatavaroita sisään ja sijoitettiin huoneeseen, katseli hän iltapäiväisen tyhjää rantaa ja auringotonta merta, joka eli nousuveden aikaa ja lähetteli matalia, venytettyjä aaltoja rauhallisessa tasatahdissa rantaa vasten.
Yksinäismykällä ovat huomiot ja tapahtumat samalla kertaa epäselvempiä ja tehokkaampia kuin seuranhaluisella; hänen ajatuksensa ovat raskaammat, kummallisemmat eivätkä koskaan vailla surumielisyyden vivahdusta. Kuvat ja havainnot, jotka olisi voinut keveästi karistaa katseella, naurahduksella, mielipiteiden vaihdolla, vaivaavat häntä kohtuuttomasti, syventyvät äänettömyydessä, käyvät merkitseviksi, elämykseksi, seikkailuksi, tunteeksi. Yksinäisyys kypsyttää omintakeista, rohkeasti ja vieroittavasti kaunista; siitä lähtee runo. Mutta se kypsyttää myöskin nurinkurista, suhteetonta, järjetöntä ja luvatonta.
Niinpä kiusasivat tulomatkan ilmiöt, kauhea vanha, rakastetusta loruileva keikari, luvattomasti ammattiaan harjoittava, palkkionsa menettänyt gondolinkuljettaja, yhä vielä matkamiehen mieltä. Tuottamatta järjelle vaikeuksia, antamatta varsinaisesti aihetta mietiskelyyn, ne olivat kuitenkin peräti kummallisen luontoisia, kuten hänestä tuntui, ja ehkä juuri tämän vastakohdan vuoksi omiaan herättämään levottomuutta. Näiden ajatusten välillä hän tervehti silmillään merta ja tunsi iloa tietoisuudesta, että Venetsia oli niin helposti saavutettavan lähellä.
Vihdoin hän kääntyi, huuhtoi kasvonsa, antoi siivoojattarelle mukavuutta täydentäviä määräyksiä ja salli hissiä hoitavan viheriäpukuisen sveitsiläisen viedä itsensä alakertaan.
Hän joi teensä merenpuolisella parvekkeella, läksi sitten ulos ja käveli sitten rantakatua pitkin hyvän matkaa hotelli Excelsioriin päin. Hänen palatessaan näytti jo olevan aika muuttaa pukua illallista varten. Hän teki sen hitaasti ja huolellisesti tapansa mukaan, koska oli tottunut panemaan työtä pukeutumiseensa, ja saapui sittenkin vähän liian aikaisin halliin, jossa hän tapasi suuren osan hotellin asukkaista toisilleen vieraina ja näytellen molemminpuolista välinpitämättömyyttä, mutta yhteisesti ateriaa odottamassa. Hän otti pöydältä sanomalehden, vaipui erääseen nahkatuoliin ja katseli seuruetta, joka erosi miellyttävällä tavalla hänen aikaisemman käyntinsä aikana täällä majailleesta joukosta.
Avara, kärsivällisesti monenlaista itseensä sulkeva näköpiiri avautui hänen eteensä. Hillitysti sekoittuivat suurten kielten äänet toisiinsa. Kautta maailman hyväksytty iltapuku, eräänlainen sivistyksen univormu, liitti ulkonaisesti inhimillisen eri muunnokset säädylliseksi kokonaisuudeksi. Nähtiin amerikkalaisen kuivat ja pitkät kasvot, monipäinen venäläinen perhe, englantilaisia naisia, saksalaisia lapsia ranskalaisine hoitajattarineen. Slaavilainen aines näytti olevan lukuisin. Lähimpänä häntä puhuttiin puolaa.