Mutta kehottaessaan siniset silmänsä hän tapasi muukalaisen katseen, väsyneen ja hieman surumielisen katseen, joka suuntautui hänen huuliinsa lievän halveksivasti. Silloin englantilainen punehtui.
»Se on», jatkoi hän puoliääneen ja hieman liikutettuna, »virallinen selitys, johon täällä on pakko tyytyä. Sanon teille heti, että siihen kätkeytyy hieman muutakin.»
Ja sitten hän kertoi totuuden rehdillä ja sulavalla kielellään.
Jo useita vuosia oli intialainen kolera osoittanut lisääntyvää oiretta levitä ja siirtyä maasta toiseen. Siinneenä Ganges-suistomaan kuumissa hetteissä, nousseena myrkyllisten usvien mukana noista rehevän kelpaamattomista, ihmisten kaihtamista alkumetsä- ja saariaarnioista, joiden bambutiheiköissä tiikeri vaanii, kulkutauti oli raivonnut jatkuvasti ja tavattoman ankarana koko Hindustanissa, vaeltanut sieltä itäänpäin Kiinaan, länteen päin Afganistaniin ja Persiaan ja liikkuen karavaaniliikenteen valtateitä kuljettanut kauhunsa Astrakaniin, jopa Moskovaan saakka. Mutta Euroopan vapisten pelätessä, että kummitus voisi täältä löytää tiensä maitse, se putkahti, syrialaisten kauppiasten hoteissa meren yli päässeenä, miltei samanaikaisesti esille monissa Välimeren satamissa, oli nostanut päätänsä Toulonissa ja Malagassa, näyttänyt naamarinsa monesti Palermossa ja Napolissa eikä tuntunut haluavan enää väistyä koko Kalabriasta ja Apuliasta.
Niemimaan pohjoisosa oli säästynyt. Mutta kuluvan vuoden toukokuun keskivaiheilla tavattiin Venetsiassa samana päivänä erään laivamiehen ja erään vihanneskaupustelijattaren kuihtuneissa, mustuneissa ruumiissa pelottavia vibrioneja. Nämä tapaukset salattiin. Mutta viikon kuluttua niitä oli kymmenen, niitä oli kaksikymmentä, kolmekymmentä lisäksi eri kaupunginosissa. Muuan Itävallan puolelta Venetsiaan muutamiksi päiviksi huvittelemaan tullut mies kuoli kotikylään palattuaan epäämättömin taudinoirein, ja sitä tietä joutui saksalaisiin päivälehtiin ensimmäinen huhu laguunikaupungissa raivoavasta kulkutaudista.
Venetsian viranomaiset julkaisuttivat vastauksen, että kaupungin terveysolot eivät olleet milloinkaan olleet paremmalla kannalla, ja ryhtyivät välttämättömiin keinoihin taudin vastustamiseksi. Mutta elintarpeet olivat ilmeisesti saastuneet, vihannekset, liha tai maito, sillä evättynä ja vaiennettuna kuolema ahmi saalista ahtaissa katusokkeloissa, ja ennen aikojaan puhjennut kesähelle, joka lämmitti kanavien veden haaleaksi, oli erikoisen edullinen taudin leviämiselle.
Tuntui kuin kulkutaudin voimat olisivat uudelleen elpyneet, kuin sen synnyttäjien sitkeys ja hedelmällisyys olisi kasvanut kaksinkertaiseksi. Toipumistapaukset olivat harvinaisia, kahdeksankymmentä sadasta sairastuneesta kuoli kerrassaan kauhealla tavalla, sillä paha ilmeni äärimmäisen rajuna ja esiintyi useimmiten siinä vaarallisimmassa muodossaan, jota on sanottu »kuivaksi rutoksi». Tällöin ei ruumis kyennyt heti hikoamaan vettä, jota suoniverkosto eritti vallan tavattomat määrät. Muutamissa hetkissä potilas kuihtui ja tukehtui kouristuksiin ja käheään voihkinaan veren muuttuessa pikimäisen sitkeäksi. Onnellinen se, jossa, kuten joskus sattui, tauti puhkesi lyhyen pahoinvoinnin jälkeen syvässä tainnostilassa, josta hän ei enää herännyt tai tuskin heräsi.
Kesäkuun alussa täyttyivät Ospedale civicon eristysvajat kaikessa hiljaisuudessa, molemmissa orpokodeissa alkoi tuntua tilanahtaus, ja uuden laiturin ja San Michelen hautuumaan välillä oli kammottavan vilkas liikenne.
Mutta se pelko, että koituisi suuri yleinen vahinko, huoli vastikään yleisissä puutarhoissa avatun taulunäyttelyn menestyksestä, se ajatus, kuinka tavattoman tappion hotellit, liikkeet, koko monihaarainen vierasliikenne joutuisivat kärsimään, jos syntyisi pakokauhu ja kaupunki tulisi huonoon huutoon, osoittautuivat voimakkaammiksi kuin totuudenrakkaus ja kansainvälisten sopimusten kunnioitus; ne saivat viranomaiset jatkamaan itsepintaisesti vaitiolo- ja kieltopolitiikkaansa. Venetsian ylin lääkintävirkamies, ansioitunut mies, oli närkästyneenä eronnut toimestaan, ja hänen tilalleen oli kädenkäänteessä nimitetty mukautuvaisempi henkilö.
Kansa tiesi asiat. Ylempien mädännäisyys yhtyneenä yleiseen epävarmuuteen, poikkeustilaan, johon riehuva kuolema oli syössyt kaupungin, aiheutti alemmissa kerroksissa eräänlaisen tapojen höltymisen; se oli omiaan rohkaisemaan valonarkoja, yhteiskuntavastaisia viettejä, mikä ilmeni kohtuuttoman julkeana elämänä ja yltyvänä rikollisuutena.