Vastoin tapaa näki iltaisin paljon päihtyneitä. Pahankuriset maleksijat tekivät, niin sanottiin, kadut epävarmoiksi liikkua. Ryöstötapauksia, jopa murhatekojakin esiintyi, sillä ainakin kahdesti oli jo todettu, että näennäisesti kulkutaudin uhreiksi sortuneet henkilöt oli omien sukulaisten toimesta myrkyllä raivattu elämästä. Ja ammattimainen paheellisuus sai tunkeilevia ja rivoja muotoja, joita ei muutoin täällä tunnettu ja jotka olivat kotoisia ainoastaan eteläosassa Italiaa ja itämailla.
Näistä asioista englantilainen kertoi pääkohdat.
»Teette oikein», lopetti hän, »jos matkustatte jo tänään ettekä huomenna. Kahta päivää kauempaa ei tarvinne odottaa, että julkaistaan kielto lähteä täältä minnekään.»
»Kiitoksia», sanoi Aschenbach ja lähti toimistosta.
Torilla vallitsi auringoton viileys. Tietämättömät muukalaiset istuivat kahvilain edessä tai seisoivat kauttaaltaan kyyhkysten peitossa kirkon edustalla katsellen, kuinka linnut vilisten, räpistellen ja toisiaan tieltä tunkien tavoittivat nokillaan kämmenellä tarjottuja maissinjyviä.
Kuumeisen kiihtyneenä, riemuissaan, kun tiesi totuuden, tuntien kielellään ilkeän sivumaun ja sydämessään haaveellisen kauhun yksinäinen käveli edestakaisin loistotorin kiviliuskoilla. Hän punnitsi puhdistavaa ja säädyllistä toimintaa. Hän voisi illalla päivällisen jälkeen lähestyä helmikoristeista rouvaa ja lausua seuraavat suunnittelemansa sanat:
»Madame, sallikaa muukalaisen auttaa teitä neuvolla, varoituksella, jotka voitonhimo teiltä pidättää. Matkustakaa pois, heti, Tadzion ja tytärtenne kanssa. Venetsia on saastutettu.»
Ja sitten hän voisi hyvästiksi laskea kätensä ivallisen jumaluuden työaseen päälaelle, pyörähtää pois ja paeta tästä suosta.
Mutta hän tunsi samalla olevansa äärettömän kaukana ajatuksesta tosissaan näin menetellä. Se toisi hänet takaisin, palauttaisi hänet itselleen. Mutta ken on ulkona, ei inhoa mitään niin kuin palaamista omaan itseensä.
Hän muisteli muuatta valkoista rakennusta, joka oli koristettu iltaisin hohtavilla mietelauseilla; niiden kuultavaan mystiikkaan oli hänen henkensä silmä uponnut. Sitten hän muisti sen vaeltajaolennon, joka oli vanhenevassa herättänyt henkiin haihattelevan nuorukaiskaipuun lähteä tavoittamaan kaukaista ja vierasta. Ja se ajatus, että pitäisi palata kotiin, järkevään, selkeään, vaivaloiseen elämään ja mestaruuteen, oli hänestä niin vastenmielinen, että hänen kasvonsa vääntyivät ilmaisemaan ruumiillista pahoinvointia.