Piispa Cato rukoili lyhyen rukouksen, että Jumala antaisi henkensä valistaa palvelijoitaan. Sitten hän istuutui. Hän järjesteli joitakin papereja, joita oli hänen edessään, ja otti käsille erään paperin, jonka kaikki näkivät kirjeeksi… tiettävästi tuo pappispiireissä mainittu kirje Saaralle.
Piispa lausui:
"Ennenkuin ryhdymme kokouksen yleiseen osaan, tahtoisin minä mielelläni keskustella pappieni kanssa siitä valitettavasta seikasta, joka viime aikana on tehnyt meitä levottomiksi. Minä tarkoitan pastori Alf Varren kirjettä sille meille tuntemattomalle naiselle, jota kirjeessä nimitetään Saaraksi. Minulle on tämän kirjeen lähettänyt 'eräs virkaintoinen mies', kuten hän merkitsee nimensä. Minä en muuten pidä senlaatuisista salaamisista. Mutta minä en voi antaa tämän tärkeän asian levätä. Sitä vähemmin, koska pastori Varre on tunnustanut kirjoittaneensa tämän kirjeen, kuitenkaan haluamatta lisätä lähempiä selvityksiä, kuka mainittu nainen on, tahi minkälaatuista hänen ja tuon naisen tuttavuus on. Hän on sentään selittänyt kantavansa seuraukset ja viittaa kaikenkaikessa kirjeesen. Ja kirje osoittaa, sen pahempi, että jokin suuressa määrin paheksuttava suhde on ollut olemassa."
Piispa Cato vaikeni hetkiseksi. "Jos jollakulla teistä", jatkoi hän painolla, "olisi jotakin erikoista huomauttamista, joka kohdistuisi kirjeen joko kirjoittajaa puolustavaan tai syyttävään suuntaan, pyydän häntä ilmaisemaan mielipiteensä. — Ettei kohtia luetusta unhoittuisi, luen minä kirjeen kolmessa osassa, pysähtyen lukiessani pääasiallisissa kohdissa. — Meidän onnettoman virkaveljemme kirje kuuluu seuraavasti:
"Saara!
Minä kirjoitan tänäänkin sinulle. Minun täytyy alinomaa sanoa sinulle, miten minä rakastan sinua! Minä olen löytänyt elämäni sinussa. Minun syvä haluni onneen — kuinka se ottaa sinua, ja kuinka se kuitenkin iäti isoaa sinua. Sinä olet antanut maan minulle. Kun sinä kuljet, niin minä tahtoisin polvistua maahan ja suudella jokaista jalkasi jälkeä, olipa tuo jälki tomussa tai savessa. Sinun näkösi on kuin asuisi sinussa koko kaikkeuden kiehtomus, ja sinun silmistäsi loistaa ikuinen taivas. Sinun näkösi on kuin kuluttaisi sinua syleilyssään autuus, ja kuin se autuus olisi maailman loimuava elämä.
— Miten sinä olet kaunis, miten sinä olet ihana, oi minun armaani hekumassa."
Herra piispa!
Hyvät herrat!
Kaksi pappia oli noussut pystyyn, pastori Brasen ja pastori Praegel.