Joitakuita Jannan vieraita: Martin Sirdal, Erik Midtgaard, kumpikin talonpoikais-ylioppilaita, jotka saivat joskus otella henkensä edestä toimeentulostaan. Keskenään ystäviä ja torin "Kellarin" pöytätovereita, jossa he aterioitsivat nälkä-päivällisen, kumpikin yhtä raivoissaan kaikille "kaupungin ilveille." — — —
Harald Brandt, terävä, kunnon vintiö, konttoripäällikkö, vanhahko, — kaivaten aina nuoruuden päiviänsä, jolloin hän näki nälkää höylää lykkien ja uskoen tuleviin parempiin päiviin. Aina hävyttömimpäin ylioppilaiden ystävä, jotka yksinäisinä ja köyhinä olivat tulleet alkuperäisistä maa-oloista.
Jan Grögaard, kemisti, ihaili suuresti tieteen voittoja joka alalla. Uskoi syvästi ja pyhästi, että ainoastaan se voi pelastaa ihmiskunnan rauhattomuudesta ja sodasta ja taudeista ja kaikesta kurjuudesta. Hän oli yleensä melkoisen harvapuheinen, mutta kun jokin asia sattui häneen, niin hän kiihoittui ja oli usein voimakas ja erikoinen. Häntä kuunneltiin tarkkaavasti.
Hän oli aina touhussa. Opettajana, esitelmöijänä, sanomalehti-kirjailijana. Hän oli melkoisen pitkä ja vaaleaverikkö. Hän oli väkevä ja jäntevä. Posket vain olivat ehkä hieman kuopallansa, mutta tuo laihuus teki hänen silmiensä loiston sitä syvemmäksi ja kirkkaammaksi.
III.
Tuli se suuri päivä. Gunvor oli saanut tutkintotodistuksensa. Hän söi päivällistä äitinsä kanssa, ja hänen oli hyvä olla. Hän oli itse iloissaan ja tiesi, että äiti iloitsi. Ja hän ajatteli iloiten kekkereitä, joihin Janna oli hänet kutsunut. Janna piti näet vartavasten hänelle kekkerit kotonaan.
Hän, Gunvor, tuli sinne kauneimmassa puvussaan, ja kaikki ystävät tulivat. Janna sanoi heidät tervetulleiksi, ja kohta senjälkeen tuotiin sinne pulska illallinen. Janna ei tyhjänpäiten opettanut kolmessa paikassa. Hän saattoi kyllä juhlatilassa tuotattaa kaksi ruokalajia hotellista: kalamuhennosta ja kotletteja; ja hänen kannatti toikata puna-viiniäkin, tai, jos joku herroista piti parempana, olutta.
Niin, he aterioivat ja joivat, ja Janna piti puheita Gunvorille. Hän tunsi Gunvorin, ja hän tohti tunnustaa hänelle, että he kaikki pitivät hänestä. Jospa hän viihtyisi heidän parissaan!
Mutta kohta kun Janna oli puhunut, nousi Jan Grögaard, ja kaikki huomasivat, että nyt hänellä oli jotakin sanottavaa.
"Sanotaan kyllä usein naisista", alkoi hän, "jotka eroittautuvat toisista, jotka odottavat naimisiin pääsyä, ei rakkautta, vaan sopivata miestä… sanotaan kyllä usein niistä, jotka eivät seiso näiden rivissä, että he eivät ole naisellisia eivätkä tavallisesti juuri kauniita!