"Nyt taidan olla joutavanpäiväinen Teistä. Nythän kyllä itse huomaan, että olin mauton, kun näytin Teille tuon kirjeen. Mutta ihan totta, minä näytin sen vain, että saisitte nähdä harvinaisuuden… joka ehkä intresseeraisi Teitä…"
Grögaard käveli hänen rinnallaan ja katseli eteensä.
"No niin", vastasi hän, "tuo harvinaisuus ei nyt ollut kovin erikoista. Hän ei ole yleensä sen parempi tai pahempi kuin muutkaan herrasmiehet. Muuten, kyllä ymmärrän: Te näytitte sen minulle kuten olisitte näyttäneet kelle muulle äly-miehelle tahansa, joka on umpisokea kaikelle muulle kuin harvinaisuuksille j.n.e. Te ette tiettävästi muistanut ollenkaan, että minä olen mies."
Gunvor ei vastannut. Hän käveli siinä, ja hänen olisi luullut loukkautuvan, mutta hän ei loukkautunut. Grögaardin käytös paisutti jollakin tavalla hänen sieluansa, suloisesti ja kuumasti, niin että hän hengitti kiivaammin. Mikä hänelle nyt tuli?
Nyt kuuli hän Grögaardin puhuvan rauhallisemmin: Mitäpä hän muka tässä lörpötteli. Oi, hyvä ihminen, totta kai Gunvor sen unhoittaisi? Kyllä, Grögaard oli varma siitä, että Gunvor sen unhoittaisi, kun toinen niin pyysi. "Kättä päälle, Gunvor Kjeld."
Gunvor antoi kättä.
"Se on selvä ja kuitti, Grögaard."
Mutta kuitenkin ympäröi heitä nyt toinen ilma kuin tavallisesti.
Heidän keskustelunsa ei ollut niin tasaista ja varmaa kuin ennen.
VIII.
Eräänä iltana, kun hän käveli Jan Grögaardin kanssa, tuntui ilma heistä niin ihanalta, että he kävelivät yhdessä kauemmin kuin tavallisesti. He näkivät erään herran tulevan vastaansa. Hän oli juhlapuvussa, tuli nähtävästi päivälliskutsuista, oli kylläinen ja hienossa nousuhutikassa — niin, sellainen jäykkä ja välinpitämätön on käynti juuri silloin. Hänen valkea rinnuksensa hohti illan valossa. Hän tuli heitä vastaan ja tuijotti heihin. He huomasivat hänen huulillansa hymyn, joka näytti ivalliselta. Hän oli Einar Henning. Hän käveli ja pysähtyi, ja käveli taas ja pysähtyi. Heidän täytyi kulkea hänen ohitsensa kolme, neljä kertaa. Gunvor viimein vihastui. Hän sanoi Grögaardille: "Mennään tätä toista katua. Tuo herra alkaa tulla minusta hieman kiusalliseksi." Grögaard vastasi: "Minäkin huomasin sen. Sehän on juuri hän, Gunvor Kjeld." Gunvor hymyili ja vastasi verkalleen ja varmasti: "En tunne häntä."