Grögaard vastasi kiivaasti:
"Kun nainen on minun, on tunteeni niin rikas ja lämmin häntä kohtaan, että minusta edesvastuun tunteeni melkein typistettäisiin, jos minun täytyisi vannoa tuolla ihmis-katraan edessä."
Rouva Kjeld ei siihen mitään vastannut. Vähän ajan päästä alkoivat he puhua muusta.
Mutta kun Grögaard oli mennyt, istuivat rouva Kjeld ja hänen tyttärensä vielä yhdessä. Rouva Kjeld sanoi hetkisen vaiettuaan:
"Minä olen pitkät ajat jo nähnyt, että sinä olet hyvin kiintynyt Grögaardiin, ja että Grögaard on kiintynyt sinuun… se, mitä hän puhui avioliitosta tänä iltana… oletko sinä sitä mieltä?"
"Minä ymmärrän hänen tarkoituksensa, äiti, ja minä myönnän hänen olevan oikeassa."
Silloin kohotti rouva Kjeld silmänsä, ja hän katseli Gunvoriin kauan. Ja Gunvor katsoi häneen, Ja viimein hän nyökkäsi vakavasti äidille päätänsä. Äiti ei liikahtanut, vaan katsoi yhä tyttäreensä. Gunvor nousi ylös ja meni äidin luo ja rupesi polvilleen hänen jalkoihinsa. Ja hän kohotti kasvonsa, ja hänen sanansa olivat rauhallista, mutta syvää rukousta:
"Hän on saanut minut, ja minä olen saanut hänet. Hänen mielestänsä on se oikeaa. Ja minustakin se on… enimmän sen vuoksi, että hän ajattelee siten niin suurella voimalla. Sinunkin täytyy minua tässä auttaa… Suutele minua, äiti."
Rouva Kjeld istui hetkisen ikäänkuin ajatellen, mitä Gunvor oli tehnyt. Sitten hän kumartui Gunvorin puoleen ja suuteli häntä kalpein huulin.
"Minä rakastan sinua, lapseni", hän mutisi. "Minä tiedän varmasti, että sinun sydämesi on puhdas ja ylväs. Mutta minä olen huolissani, sillä luulen, että sinulla on kova taistelu edessä."