X.
Gunvor oli kotona. Hän oli sinä päivänä huonolla tuulella. Huhuja kiersi ja niitä pengottiin, ja ihmiset olivat muka perillä hänen ja Grögaardin asioista, ja he juorusivat ja lorusivat.
Grögaard oli sinä päivänä eräässä ylämaan kaupungissa pitämässä esitelmää työväenyhdistyksen kokouksessa. Gunvor oli siksi yksin. Päivä jo pimeni…
Joku soitti, kuuli hän. Vähän ajan päästä toi vanha Maija sisään postin. Koko pinkan lehtiä ja yhden kirjeen. Kirje oli Toralta. Se oli parilla henkäyksellä, onnellisena kirjoitettu: Tora halusi vain kertoa, että hän oli voittanut, tosiaan voittanut. Hän oli vielä puoli pyörryksissä, hän ei voinut kertoa kaikkea vielä nyt; mutta Gunvor voi lehtiä lukemalla syventyä asiaan. Niin, nyt hän tahtoi Gunvoria pian sinne luokseen. Oi hyvä Jumala, että he tapaisivat toisensa!
Gunvor otti lehdet, jotka nekin tulivat Toralta. Niissä oli kaksi kuvalehteä ja joukko tavallisia päivälehtiä. Gunvor luki ahmimalla ne kaikki. Ihan totta, Tora oli voittanut! Hän oli voittanut suuressa oopperassa tuossa vieraassa kaupungissa. Voittanut niin että he tinkimättä mairittelivat häntä omanaan. "Hänen äänivaransa ovat erittäin runsaat", luki eräässä lehdessä. "Ja tavaton tekniikka ei ole hiemankaan kuihduttanut sitä runollisuuden mahtia, joka hänen laulussaan on."
Toisessa paikassa kuvailtiin Toraa muuten. "Hän on ulkomuodoltaan erikoinen, erittäin miellyttävä nainen. Hänen hipiänsä, joka ei liioin välitä ihomaalista, on himmeän kultainen kuten kalvaat, upeat ruusunterät. Hänen silmissään on loisto tai paremminkin kiille kuin kostean emaljin." No, nuo runsaat pinta-maalauksethan olivat hieman liikanaisia eikä aina aivan maukkaita, arveli Gunvor, mutta jotakin nekin todistivat paikallansa. Kuului kuin nautiskelevan kansan suuri huuto Toran ympäriltä, joka kansa jumaloi häntä, ja kuunteli hänen ääntänsä ja piiritti häntä halukkain katsein.
Monissa kuvalehdissä oli Toran kuva, jäljennös taulusta, jonka eräs kuulu taiteilija oli maalannut. Vai niin… sennäköinen oli Tora nyt! Niin elokas. Niin, siinä oli musiikkia. Hänen silmissään, hänen hymyssään, ja koko hänen notkeassa vartalossaan värähtelevässä levottomuudessa.
Ah miten ihanaa, että moinen lähetys Toralta tuli tänään! Gunvor halusi liitää Toran luo nyt, tavata hänet siellä suuressa kaupungissa ja kuulla hänen kertovan…
Gunvor omisti Toralle tämän illan kokonaan. Hän otti käsille hänen kirjeensä, kaikki, siitä päivästä alkaen, jolloin hän oli matkustanut, aina viimeisiin. Ensimäiset eivät olleet ollenkaan tyytyväisiä. Ne olivat siltä ajalta, jolloin hän asui pienen syrjäkadun varrella erään täyshoitolan pienimmässä huoneessa. Hän ei ollut vielä varma, hän ei tosiaan tiennyt, miten tässä vielä kävisi… Sitten tuli joitakuita kirjeitä, jotka uhkuivat riemua hänen monista uusista näkemistään. Suurkaupunki kasvoi hänen silmissään. "Pelkkä olo täällä on ihanaa." Mutta sitten hiukan tyytymätön, kun "niin monet ihanuudet luistavat köyhän kirkonrotan suun ohitse." Sitten rippiä: "Minä olen ollut kevytmielinen ja antanut rahaa mennä enemmän kuin piti." Ja seuraava kirje aivan hätäinen: "Ihan suoraan sanoen, Gunvor, minä olen rahakiipelissä. Vaikka olen ollut niin tarkka olevinani, niin sittenkin olen joutunut pulaan. Minä en tainnut olla kyllin säästävä alussa. Kaikkeen täytyy harjautua, näetkös. Ja nyt on vajaus käsissä. Ja sinun pitää minua auttaa; tätä päivällisten syöntiä kolme kertaa viikossa minä en kauan kestä." Ja sitten tuli neuvo, miten piti auttaa. Gunvorin oli myytävä Toran suuri vaatekaappi, joka oli säilytettävänä Minna tädin kotona Puistokadun varrella. Kaappi, ja kaikki, mitä se sisälsi. Gunvor möi kaapin kaikkineen ja lähetti rahat hänelle.
Mutta kas tätä pitkää, iloista kirjettä, joka oli tullut kuukausi sitten. Sitten Tora jo huomasi, että hän läheni voittoa ja elämää.