Minä olen jutellut nyt paljon ja jutellut sangen mystillisiä asioita, niin kai ajattelet. Sinä tuskin tunnet enää sitä Toraa, joka oli neljä vuotta sitten melkoisen lapsellinen. Mutta minä olenkin koko ajan oleskellut maailmankaupungissa, ja minulla on ollut tukalaa ja ihanaa, ja minä olen elänyt ja tehnyt työtä, ja tänään kiihoittaa kevät minua kuin välkkyvät soittimenkielet.
Pian saat minusta lisää tietoja.
Kevään malja, Gunvor! Kukoistavammassa keväässä olemme sittenkin. Minä en tahdo tulla vanhaksi koskaan, ja siis minä en myöskään tule.
Torasi."
Gunvor istui yhä Toran kirjeet ja ulkomaalaiset lehdet ja aikakauskirjat edessään, kun ovikello jälleen soi. Hän kuuli Jannan äänen. Hetkisen päästä naputettiin oveen, ja Janna astui hänen huoneesensa.
XI.
Janna oli ollut niin hiljainen viime aikoina. Hän ei ollut nyt uhoitteleva. Hän ei pitänyt enää edes lauantai-iltojaan. "Minä raihnastelen", sanoi hän itse, ja hän kertoi vilustumisesta ja luuvalosta vasemmassa käsivarressaan. Mutta eipä ollut Jannan tapaista se, että hänen luontonsa masentui niin vähästä. Kun hän ehkä piti itsekin syytä liian mahdottomana, niin hän lisäsi, että liika rasitus oli syynä. Ja hän luopui muutamista tunneistansakin.
Hän näytti väsyneeltä, kun tuli Gunvorin luona käymään.
"Hyvää päivää", hän sanoi ja istahti.
Gunvor kertoi hänelle uutisia, joita paraikaa ajatteli, näytti hänelle kirjeen ja lehdet, jotka Tora oli hänelle lähettänyt. Janna silmäili kaikkia lehtiä, mutta merkillisen hajamielisen näköisenä. "Niin, hänen on kai mukava nyt", sanoi hän…