Saara, sinä olet antanut minulle ilon ja surun. Sinä olet kietonut tummia ruusuja eloni ympärille. Ne ruusut loistavat punaisina: silloin liikuttaa minua ilo; ja ne mustuvat: silloin minä tunnen surun.
Ah, Saara, pian saapuu suvi. Kun maa kukoistaa, minä kaipaan sinua. Ja minä olen kaipaava syksyn lehtien karisemista herätäkseni jälleen ja nähdäkseni, että sinä tulet luokseni."
"Herra piispa!"
Ukko Olivarius oli noussut. Piispa Cato nyökkäsi: "Herra kirkkoherra
Olivariuksella on puhevuoro!"
Ukko Olivarius ryiskeli hetkisen ja alkoi:
"Rakas piispa Cato ja rakkaat virkaveljeni!
"Niin, hm, niin!… Pastori Varre on ollut ajattelematon, ja sehän on aivan paikallaan, että me papit olemme ankaria itsellemme. Mutta huomattava nyt on: Me emme voi päättää ollenkaan varmaan, onko hän rakastanut Saaraa lihallisesti… hän on kyllä syleillyt häntä, ja sellaista; mutta…"
Pastori Brasenin ääni kajahti: "Hän on, herra piispa… ja sitäpaitsi: joka ainoastaan katsoo naiseen…"
Pastori Olivarius huojutteli päätänsä:
"Tosin, tosin, rakas Brasen! Hän on kyllä harjoittanut haureutta, niin… Mutta ettehän tiedä, Brasen, josko tämä Saara on naitu nainen. Minä paremminkin luulisin päinvastaista. Niin, niin, minä toivon, että Varre selviää. Ja eräs seikka on myöskin otettava huomioon: Tämä juttu ei ole herättänyt mitään pahennusta seurakunnassa. Sitä tuskin tunnetaan. Minä ehdottaisin, että meidän esimiehemme ja rakastettava piispamme sanoisi pastori Varrelle: ole hyvä ja kihlaa Saara ja nai hänet. Ja jos hän voi sen tehdä Jumalan ja ihmisten edessä, niin me emme häntä tuomitse. Ja he he, — ajattelenpa, että hän silloin pian lakkaa kirjoittelemasta hänelle tuollaista… He, niin, nyt ukko Olivarius taas vähän laskee leikkiä, niin, niin, Jumala meitä vaan armossaan avittakoon, Amen."