V.
Kjeldit muuttivat pois siitä paikasta, jossa he olivat asuneet. He vuokrasivat pari huokeata huonetta laitakaupungilla. Oli jäljellä vähän säästörahoja, muutamia tarpeettomia huonekaluja he möivät He viettivät hiljaista elämää.
Kjeldin kummastukseksi pyysi kaupungin tyttökoulun johtajatar, neiti Baume, häntä kouluunsa opettamaan historiaa ja äidinkieltä. Hän ei tuntenut neiti Baumea, hän tiesi vain, että hän oli monessa suhteessa omituinen, oli vanha ja miehekäs, ja sitkeä, kun sai jonkun ajatuksen päähänsä.
Hän suostui ilolla tarjoukseen ja ryhtyi opetustoimeensa.
Ensimäisistä opetustunneistaan alkaen hän oli toimekas ja innokas. Hän oli huomaavinaan, että oppilaat kuuntelivat tarkkaavasti häntä. Tuollaiset nuoret tytöt, miten ne saattoivatkaan katsella häntä hartaasti ja kysellä… Tätä väärin-ymmärtämystä, jonka esineenä hän nyt oli, — ooh, sitä ei varmaan kestäisi kauan! Ihmiset oppisivat tuntemaan, mitä hän tarkoitti ja tahtoi. He oppisivat tuntemaan, ettei hän ollut sitä lajia, että ajatteli vain itseänsä. Eikä myöskään mikään piru eikä "kyklooppi", joksi piispa Cato oli sanonut häntä… kuten hän sittemmin oli kuullut.
Mutta jo muutaman päivän päästä näki rouva Kjeld, ettei hän ollut niin toivehikas enää. Rouva Kjeld ei udellut häneltä syitä; mutta hän huomasi monista hänen puheistansa, että koulun opettajat olivat hänelle vihamielisiä. "Sitä ei sinun pitäisi hämmästyä", sanoi rouva. "En minä hämmästykään", vastasi hän. "Mutta ihmiset ovat sittenkin ehkä hidasälyisempiä ja pahempia kuin tiesin."
Eräänä iltana meni Johannes Kjeld aikaisin levolle. Hän oli hyvin väsynyt sinä iltana. Kun rouva Kjeld vähän aikaa sen jälkeen meni nukkumaan, huomasi hän neljä viisi kirjelappua, jotka olivat makuuhuoneen lattialla. Hän otti ne maasta ja katseli niitä. Mitäs kirjeitä nämä olivat? Hän ei tuntenut niitä ennestään… Yhtäkkiä hän ymmärsi. Ne olivat kai pudonneet Kjeldin taskusta, kun hän oli tarkastellut miehensä vaatteita.
Kirjeet olivat nimettömiä. Eräs lähettäjä kutsui itseänsä "huolestuneeksi Kristuksen ystäväksi." Toinen "uskovaiseksi kristityksi." Kaikki he olivat yhtämieltä siitä, että Kjeld oli epäkristillinen ja epäuskoinen. Kaikki ne olivat kirjoitetut väärennetyllä käsi-alalla. "Kas niin, miten nuo kirjaimet valehtelevat", ajatteli rouva Kjeld; "kas, miten raukkamaisesti ja häijysti ne ovat kirjoitetut! Hyi, miten innoittavaa!"
Erääsen kirjeeseen hänen huomionsa erityisesti kiintyi. Siinä sanottiin: "Te hävitätte neiti Baumen koulun. Siitä on alinomaa eronnut oppilaita sitten kun te ryhdyitte toimeenne. Te tunnette neiti Baumen; kun hän on kerran sanonut sanansa, niin hän sen pitää. Toivomme nyt nähdä, aiotteko käyttää hyväksenne hänen luotettavuuttaan tuhotaksenne hänen elämänsä työn."
Rouva Kjeld luki kaikki nuo kirjeet, ja illan hiljaisuudessa hän tunsi tuskan lähestyvän itseänsä ja valtaavan hänet. Tuo tuska teki olon niin hiljaiseksi. Ainoastaan sydän hänen rinnassaan tykytti… Hän tunsi olevansa niin yksin… Hyljätyiksi tuleminen uhkasi heitä kauhuillaan. Ihmiset eivät tahtoisi enää olla heidän parissaan… he väistyisivät heidän edestänsä. Eikä se rajoittuisi ainoastaan häneen ja Kjeldiin. Se hylkäys kohdistuisi laajemmalta, heidän lapsiinsa… Gunvorista tulisi sellaisen miehen tytär, joka ei ollut sellainen kuin muut; hänestä tulisi ehkä olento, joka on muukalainen maan päällä.