"Olit hyvä, kun otit isän", sanoi Gunvor kerran. "Minä tiedän kyllä, että sinusta olisi tullut suuri laulajatar, jos olisit jatkanut musiikki-alalla."
"Niinpä niin… eihän olisi ollut aivan mahdotonta, etteikö minusta olisi tullut. No, se nyt kävi toisin. Jos en saanut sitä iloa, niin sain muita sen asemasta. Sain ilokseni muun muassa sinut, Gunvor. Ja tiedätkös, että olet kalliisti ostettu. Sinun syntymisesi maksoi ääneni."
"Mutta laulathan sinä vieläkin, äiti."
"Oh, enpä suurin… Mutta kun näen sinun istuvan noin lähelläni… niin en ole pahoillani, vaikka täten puhunkin sen katoamisesta."
"Lauloitko sinä niin hyvin, äiti?"
"Luulenpa… minun ääneni oli syvä, pyöristetty. Ikäänkuin urkujen, sanoi ensimäkien opettajani… no, hänhän oli urkuri… Mutta minä tunsin, että minä lauloin hyvin… Minä tapasin Kjeldin… Niinkuin hän kuunteli, ei kukaan osannut kuunnella. Minä lauloin aina parhaiten kun hän oli kuulemassa. Minä antauduin valtaan, heittäydyin lauluuni. Minä tiesin, että hän ymmärtää kaikki… hienoimmasta hiljaisuudesta hurjimpaan haltioitumukseen… — Sitten me puheltiin keskenämme. Olisitpa nähnyt, miten tuon sulkeutuneen miehen sielu eli. Olisit nähnyt tuikahduksen toisensa jälkeen. Olisit kuullut hänen äänensä mahtavuuden… tuhannen kertaa voimakkaampaa kuin kaikki iloiset pakinat. Minua veti hänen puoleensa. Tunti sen jälkeen, jolloin olin tavannut hänet, hengitin minä syvästi… Minä pelkäsin tuota uutta voimaa. — Hän puhui siitä uudesta kutsumuksestaan, johon hän pyrki. Hän aikoi papiksi 'jonnekin sinne pohjois-kulmalle', hän ainoastaan sanoi… Sitten tapahtui se merkillinen. Hän istui jonkin aikaa puhumatta, sitten kääntyi hän minun puoleeni, ja silloin hän oli kalpea: 'Elämäni on muodostunut sellaiseksi, että olen nyt lopuksi alkanut kaivata sinne autioille seuduille pohjoiseen… meren saarrokseen, tunturien sulkuun… Ja sitten te tulette yhtäkkiä, ja hyrskyvä laulunne…' Sitten hän istui hetkisen vaieten, ja sanoi sitten hiljaisemmin: 'Oi ei, kiitokset laulustanne… Ette te minua häirinnyt… Minä lähden sinne pois… Mutta minä muistan usein teidän kummallista lauluanne…' — Minä en muista, mitä minä vastasin. — Viikko siitä, kun olimme tavanneet toisemme, kysyi hän, enkö tahtoisi seurata häntä. Minä vastasin: tahdon! aivan suoraan heti, ja äänessäni oli riemu… — Siitäkös kotiväkeni tuli levottomaksi, sen voit arvata. Minä olin juuri hankitellut lupaa päästäkseni Parisiin ääntäni kehittämään. Isänihän oli vanha, vakavarainen kauppias, ja moisethan ovat usein järkeviä ja pitävät musiikista… joten minulle oli lupa annettu. Ja nyt… aivan heti… tahdoin yhtäkkiä pastorskaksi ja kauas autiolle Ruijan saarelle. — No, isähän oli taipuisa mies, ja hän näki, että minä tarkoitin totta, ja äiti paremminkin iloitsi muutoksesta… Sitten minä ja Kjeld pidettiin häät, ja koko kaupunki oli jalkeilla, sillä niin pikaisia häitä ei oltu kuunaan nähty… Pari oli parhaiksi tuntenut toisensa kolme viikkoa — ja he olivat vielä papillisia! — Sitten me matkustettiin sinne pohjoiseen. Siellä oli yksinäistä ja kolkkoa. Vain muutamia puolipeljästyneitä kaupunkilaisia, jotka olivat muuttaneet sinne hoitamaan tehtäviänsä maakauppiaina ja nimismiehinä… ja loput maleksivia lappalaisia, ja talonpoikia ja kalastajia, jotka asuivat luokse pääsemättömissä… Ja seurakunta tuli joka pyhä vaivaloisesti tunturien tai meren yli… Heissä oli lähimmin sanoen jotakin mystillistä, kun he tyynen hiljaisina sunnuntaina matkustivat kirkkoon ja asettuivat penkkeihin… ja vaikka he saivat tulla myrskyssä ja pyryssäkin… he tulivat kuitenkin.
"Minä en ole koskaan pitänyt huomatuksi tekeytymisestä, sentähden minä kirkossa aina lauloin samalla tavalla kuin muutkin. Mutta kotona minä ilmaisin laululla kaikki, mitä minä tunsin. Minä lauloin kaiken maailman loistosta ja ihanuudesta, ja flyygeli lauloi niin että säveleet kuuluivat kauas ulos… nummille ja kanervikkoon ja metsiin… Väki seisahtui kuuntelemaan. — Mutta minun täytyi sitten vaieta."
Gunvor kysyi ihmetellen:
"Täytyikö sinun vaieta?"
"Niin, minä itse tahdoin… mieheni elintyö vaati sitä. Nuo rikkaan elämän suuret sävelet tuottivat tuskaa niille pohjolan asukkaille."