Gunvor kysyi hiljaa:
"Etkö sinä nykäissyt sitä pois?"
"Enkä nykäissyt, Gunvor. Ja vähän ajan päästä puristi hän sitä vielä kovemmin kuin äsken, ja sitten hän sanoi: 'Mennään ansariin katsomaan viiniköynnöksiä.' — Me mentiin sinne. Minä muistan nähneeni kaikki viiniköynnökset lasiseiniä vasten. Ja siellä oli ihan kuin vielä sakeampi viinin höyry kuin äsken siellä käydessämme. Minua melkein huimasi. Varsinkin kun olin aivan hänen vieressään. Ja ennenkuin arvasin mitään, tempaisi hän minut rintaansa vasten… 'Minä rakastan Teitä, Tora', sanoi hän. Ja minä en ehtinyt vastata: hän tempaisi minua puoleensa ja suuteli minua lakkaamatta. 'Minä rakastan Teitä', sanoi hän vielä kerta. Oh, Jumalani, Gunvor, silloin tuntui minusta, etten koskaan voi häntä unhoittaa. Ja minusta tuntui, että kaikki se, mitä ennen olin elänyt, odotti vain tätä, joka nyt tapahtui. Sentähden minä olin syönyt ja juonut, sentähden laulanut, sentähden hengittänyt. Eikö se ole kummallista, kun se tuli niin yht'äkkiä."
Gunvor istui hiljaa. Hän tunsi olevansa tässä asiassa niin liikaa.
Hän ei pitänyt tuosta vieraasta "miehestä", Michael Holmista.
"Kun sinä voit olla sellainen, Tora!"
Tora katsoi häneen: "Teinkö sinun mielestäsi väärin?"
"En tiedä. Minä en tunne sellaista, Tora."
"No niin", sanoi Tora verkalleen, "mutta nyt me siis olemme tosiaan kihloissa. Mutta muista se. Se kyllä päätettiin. Mutta ymmärräthän, että kihlaus pidetään ensin salassa… joten et saa mainita siitä kellekään… Mutta miten sinä olet tullut hiljaiseksi, Gunvor… sinä näytät niin kovin vakavalta. Oletko minulle vihainen, Gunvor?"
Gunvor vastasi hiljaa:
"Ei, mutta olen pahoillani, Tora. Minusta sinä et ole minulle samallainen kuin ennen."