"Isä vastasi hartaasti: 'Rakas Tora, mahdotonta sinä ajattelet. Hänhän on vaatelias, ja mihinkäs sinä olet tottunut! Ettehän te tyhjästä elä. Kun hän vain osaisi tarttua oikein työhön… ruveta ikeesen… Mutta hänpä onkin liian hieno siihen, se kaunis junkkeri.'
"'Kylläpäs, isä', vastasin, 'toki hän tekee työtä, kun minä pyydän. Ja minä annan soittotunteja… usko pois, kyllä se sujuu.'
"'Sinä luulet, Tora, että se sujuu, — oi, jospa niin olisi, mutta minä pelkään, että sinä näet totuuden liian valoisana.'
"Isä sanoi sen hyvin lempeästi ja huolehtivasti. Ja silloinhan minä en saattanut olla sanomatta hänelle, mitä ajattelin: 'Eikö se nyt ole merkillistä, isä, että minun täytyy puhua sinulle tällaista… soittotunneista ja muusta… sinulle, jolla on niin hirveästi rahaa.'
"Silloin isä kohotti nopeasti päätänsä ja vastasi:
"'Minulla on ja ei ole, Tora, muista se! Kaikki varani ovat liikkeessäni. Jos se menestyy, olen rikas, jos se ei menesty, tulee minusta vaikka kerjäläinen. Maailmassa voi sattua mitä tahansa.'
"'Oh, rakas isä, mitä tyhjää. Sinähän olet miljonääri hyvinkin.'
"Silloin isä pudisti päätänsä ja nytkäytti hartioitaan, teeskennellen, ymmärräthän, kuten ainakin varma kauppias.
"'Olen minä miljonääri, hyvinkin', sanoi hän vain.
"'Niin oletkin… minä olin eräässä seurassa tunti sitten… Ja siellä jutteli eräs nuori asianajaja siitä, miten mahdottoman rikas sinä olet, ja siihen minä nauroin; 'paljonko tarjoatte hänestä!' sanoin. 'Oh, neiti, miljoonan puhtaassa rahassa', vastasi hän aivan vakavasti, 'ja luulenpa sillä kaupalla sievoisesti voittavani.' Mitäs nyt sanot, isä?'