Ja Einar nyki hänen hiuksiaan, ja Gunvor silitteli Einarin "turkkia". Ja he nauroivat ja puskivat toisiaan, sillä kummallakin oli tukka mainion tuuhea. Ja Gunvor kirjoitti ja nauroi ja kirjoitti kaikki, mitä Einar tahtoi Herra Jumala, hän kuvitteli jo vanhan kaupungin voudin lukemassa sitä ankarin silmin, arvoisat silmälasit nenällä… ja nyökkäävän myöntävästi päätänsä huomatessaan hänen tyttärellisesti kunnioittavan mielenlaatunsa. Ah, Gunvor piti oikeastaan tuosta ukosta, ja kun hän tulee, on hän kiltti hänelle ja seuraa häntä ja kuuntelee hänen kehoituksiaan ja myöntelee ja lupailee ja iloitsee, siksi että hän on Einarin isä.
Ja hän katsoi syvälle rakkaansa silmiin: "Minä rakastan sinua, Einar! vaikka kaksikymmentä isää! Kaksikymmentä kirjettä!"
Einarkin katsoi häneen. Nuo hänen raskaat silmänsä! Voimasta, ei surusta, raskaat. Hänen vartalonsa, hänen kasvonsa. Vankkaa kotitakousta, niin, lujaa kotitakousta hän oli, — samalla taidetaetta ja hienoja metalleja… raskaita metalleja… rautaa, kuparia, kultaa… niin, paljon jaloa kultaa… tai, mikä parhainta; hän oli lihaa ja verta…
Miten Gunvor piti hänen ihanista silmistään… aina siitä päivästä alkaen, jolloin ne loistivat hänelle auringonpaisteessa, siitä päivästä, jota hän ei voinut unhoittaa.
* * * * *
Einarista ja rouva Kjeldistä tuli hyvät ystävät. Einar kutsui häntä ja Gunvoria teatteriin, ja hän kutsui heitä hauskoille ajeluretkille. Rouva Kjeld oli hieman kuin maailman ulkopuolella, mutta hän ja Einar viihtyivät hyvin yhdessä. Yksin Elin ja Jannankin kanssa Einar oli ystävyksin. Hän istui koko illan kuunnellen Jannan rohkeuksia ja oli hänen kanssaan yhtä mieltä monessakin asioissa.
Yhtämieltä Jannan kanssa?… Oh, johan nyt, sen ymmärtää!… Seuraavana päivänä hän nauroi makeasti, kun Gunvor puhui tuosta yksimielisyydestä. "Jannahan on hassahtava", vastasi Einar vain, "joten siis ei pälkähtäisi päähäni väitellä häntä vastaan. Sellaiset tarmokkaat naikkoset ovat minusta sitäpaitsi aivan yksi ja sama, ja niin naurettavia."
Gunvor vastasi:
"Et kai tarkoita, että Janna on naurettava?"
Einar innostui: