Tora nousi, ja he astelivat kotiin päin. He tulivat vihdoin huvilaan. Se oli Gunvorille vaikea päivä. Kyllähän Gunvor näki, että Tora koetti parhaansa mukaan rohkaista mieltänsä, ja Gunvor koetti itse olla luja ja uljas tukeakseen häntä, mutta hän kärsi hirveästi itsekin.
Vähän ennen päivällisaikaa tuli rouva Pharo Gunvorin luo:
"Minä luulen, että olisi hyvä Toralle, että Te olette täällä,
Gunvor. On parasta, kun hän saa puhella! Teidän kanssanne koko ajan.
Hänellähän on näet paljon enemmän puheltavaa Teidän kuin meidän
vanhain kanssa. Minä annan tuoda päivällisen hänen huoneesensa."
"Mutta hyvä rouva Pharo", väitti Gunvor, "siitähän on niin paljon puuhaa. Ja eihän meillä ole mitään erikoista puheltavaa."
"Joskaan ei, niin nuori puhuu kuitenkin mieluimmin nuoren kanssa. Ja Tehän tunnette niin hyvin nämä viime ajan tapahtumat. Ja"… rouva hymyili, "minä koetan kyllä hankkia hiukkasen kelpo ruokaa… Saatte kananpoikia, ja sitten on teidän juotava viimeinen lasi viiniä täällä, Gunvor! Meillä on vielä joku pullo tallella… kun ne loppuu, ei kai uusia tule."
Tora tuli silloin siihen ja kuuli, mistä puhuttiin. Hän vilkastui nyt hieman, kuin kituva liekki, kun siihen pisara öljyä pirahtaa. "Niin, me syödään Gunvorin kanssa kahden tänään", sanoi hän. "Sinua ja isää näen kyllä… mutta en ehkä tiedä, milloin minä Gunvoria enää näen… Minä autan sinua ja koristelen pöytää, äiti."
Ja kiihkoissaan meni Tora puutarhaan ja toi sieltä kantamuksen kukkia, tulililjoja ja ruusuja ja viininlehviä. Gunvorkin tahtoi autella. Mutta Tora pyysi häntä odottamaan, kunnes kaikki on valmista. Ja yhä hän kantoi kukkia: jäykkiä astereja, kaiken värisiä aina mustan-violetista haalistuneesen purppuraan, jopa hän otti muutamia tulipunaisia georgiinejakin ja yhden suuren auringonruusun…
Kun Gunvor tuli hetkisen päästä tuohon pieneen huoneesen, oli se koristettu eriskummallisella tavalla. Se paistoi keltaisenaan, se uhkui punaista. Kaikilla seinillä ja pöydän lumivalkealla liinalla kaartui kukkia ja lehviä ristiin rastiin. Kiiltävä viinikarahvikin oli kiedottu ruusuilla ja viininlehvillä.
Tora odotteli jo pöydän ääressä. Jotain lapsellisen odottavaa oli nyt hänen ilmeissään, salaten surua. Hän odotti huomattavasti kiitosta työstään. Ja Gunvor kehuskeli kaikesta sielustaan: hän ei tosiaan ollut nähnyt ennen niin kaunista!
"Se on kaunista, Gunvor", toisti Tora hiljaa. "Katsopas sitä täältä!… Nyt alkaa aurinko päästä kamariin. Ja se kultaa kaiken. Mutta auki ikkuna, että raikas ilma pääsee sisään."