Ja hän meni ja avasi ikkunan, niin että viileä sini-ilma pääsi sisään kuin vieno virta.
He istahtivat pöytään ja söivät keittoa. Tora kaatoi viiniä laseihin. Se oli punaista ja raskasta. He kilistivät ja joivat. Tora maiskutteli kieltänsä. "Äiti antoi meille vanhaa Pommardia", sanoi hän. "Rakas äiti, hän tietää, mistä minä pidän."
He söivät lisää, ja joivat vanhaa, hyvää viiniä. Gunvor ei tosin ollut viinintuntija, mutta se maistui hänestä mainiolta.
Tora tuli pirteäksi. Hän nautti kananpoika-paistista, jonka itse leikkeli. "Kas vaan, miten lihava se on", nauroi hän, "miten pulska, syntinen elukka se mahtoi olla. Se on tainnut suorastaan syödä ruuat muilta. Oletkos mokomata nähnyt, Gunvor."
"Mutta sehän on niin hyvää", nauroi Gunvor. "On se kyllä hyvää. Mutta se on samalla ikäänkuin sopimattoman lihava, niin on. Kyllä on mahtanut olla gourmandi. Niin, nyt se syödään itse, poloinen… Kas tässä, Gunvorini! siitä saat pulskan rintakappaleen… ja tuossa on samallainen itselleni."
Aurinko paistoi jo huoneesen ja ystävyksiin. Kamari oli tullut vähitellen säteilevän valoisaksi. Ja yhä kulki viileä ilmavirta ikkunasta. Tora puheli lakkaamatta. Hän oli jälleen huomattavasti uljaalla mielellä. Ja Gunvor kertoi juttuja. M.m. hupaisen jutun, jonka hän äskettäin oli lukenut, eräästä miehestä, joka oli nukkunut kärrylaatikkoon ja heräsi yöllä ja luuli, että hänet oli haudattu… jotakuinkin mahdoton asia, jolle he kuitenkin nauroivat katketakseen.
Ruoka ja viini oli punanneet Toran kasvot, ja hänen silmänsä kiilsivät voimakkaasti. Hän söi tosiaan kelpo lailla, ja hän joi vielä lasin Burgunderia syltin päälle, ja siihen päättyi päivälliset. Kuten Tora sanoi: "Laatuja ei lisätä, Gunvor."
He nousivat pöydästä. Tora meni jälleen ikkunan ääreen, ja Gunvor jäljestä. He katselivat ulos… puiston yli… ja yhä kauemmas, tien ja koivujen ylitse… nähden kauimpana harjuja ja metsää.
"Se on merkillistä", sanoi Tora, "minä en ole koskaan oikein pitänyt täällä olosta. Mutta nyt, kun meidän on kai pian täältä lähdettävä… nyt minusta tuntuu, että minä tavallani pidän tästä talosta ja puistosta ja kaikesta." Hän keinutteli hiljaa päätänsä. "Minuapa taitaa nyt nukuttaa. Minä en muuten ole juuri nukkunut viimeisinä öinä, joten se ei siis ole kummakaan… Minun melkein tekisi mieli nyt hiukan nukahtaa… vain hiukan."
"Elä mene nyt nukkumaan, Tora, odota vielä hetkinen ja mene levolle aikaisemmin, se on parasta."