"Niin, ehkä se on parasta."
Hetken päästä toi piika kahvit. He joivat kahvit. Sitten he kävelivät vielä vähän puutarhassa…
Tora ei ollut enää niin puhelias kuin äsken. Joskus kietoi Gunvor kätensä hänen vyötäisilleen. Hänestä oli Tora kuin mikä yksinäinen lintu. Muuten: selittämätön. Tavallaan hän kyllä oli Tora Pharo, tavallaan ei…
Illansuussa Tora tuli vielä hiljaisemmaksi. Kun Gunvor kysyi jotain häneltä, vastasi hän rauhallisesti, ja joskus hän hymyili, kun Gunvor sanoi jotain hupaista. Mutta kuitenkin hän vaipui yhä enemmän kuten raskaasen huumaukseen.
Yhtäkkiä hän kavahti ja pudisti päätänsä ja katsoi avuttomasti ystäväänsä.
"Nyt se tuska tulee jälleen", sanoi hän kuin peljäten. "Se, jota minä en jaksa kantaa… se, joka kidutti minua ennenkuin sinä tulit… kun minusta tuntuu, että mikään ei hyödytä kerrassa mitään. Minä haluan ruveta loikomaan tänne… tai menen sisään… minä tahdon painua piiloon vuoteesen… minä olen tosiaan niin kovasti ponnistellut sitä vastaan tämän tunnin kuluessa. Mutta ei, se ei käy… anna minun mennä sisään, Gunvor!"
Gunvor saattoi häntä sisään ja hänen huoneesensa. Tora tahtoi levolle. Häntä puistatti. Gunvor riisui hänet vuoteesen ja istui sitten hänen luonaan. Piti häntä pitkän aikaa syliinsä kiedottuna, pani suunsa hänen poskeaan vasten ja kätensä hänen päänsä alle. Yhä puistatti Toraa kuin vilu. Mutta vähitellen se katosi. Ja viimein sai Gunvor kuulla: nyt hän nukkui! nyt hän nukkui! Ja nukkui nähtävästi sikeästi ja rauhallisesti. Hän hengitti niin tasaisesti.
Gunvor nousi ylös. Hämärässä hän vielä eroitti kukat, joilla Tora oli kaunistanut huoneen. Kun sellainen kukkapaljous alkaa kuihtua, ei niitä ole hyvä pitää huoneessa. Niinpä hän kokosi ne nippuun. Ja hänestä tuntui kuin olisi hän niitä keräten poistanut huoneesta Toran viimeistä elon-loimahdusta — noissa kukissa, jotka heitetään pihalle ja mätänevät mullaksi.
Hän vei ne puutarhaan ja laski ne hellävaroen avonaiseen sopukkaan, jossa ne vielä tänä yönä saisivat juoda kastetta.
Kun hän oli menossa takaisin sisään, näki hän erään miehen nousevan istumasta loitompana penkiltä. Hän tuli Gunvorin luo ja tervehti häntä. Se oli ukko Pharo. Hän näytti nyt kovin heikolta. Naskalimaiset viiksien latvat, jotka hänellä ennen aina oli pystyssä, olivat nyt laskeutuneet. Hän on kuin mikä kiinalainen, ajatteli Gunvor.