"Hm — että riittääkö?… Nyt sinä taas tulet syvämieliseksi, Gunvor. Etkö luule voivasi masentaa sitä, joka sinut tekee rauhattomaksi? Koeta antautua aivan hänen valtaansa, jota rakastat. Koeta ajatella kuin hän, ja tuntea hänen tavallaan joka asiassa. Ne naiset, jotka ovat sellaisia, ovat varmaan onnellisimpia."
Gunvor katsoi levottomasti äitiinsä:
"En, en, sitä minä en uskalla, äiti. En nyt, kun tunnen Einarin katsantokannat niin kuin tuntien. Voisi käydä niin, että vuosikausien kuluttua tulisin tuollaiseksi pieneksi, kuivettuneeksi rouva Henningiksi… joka puhui sellaisia luonteensa omaisia pikkumaisuuksia… Ei, ei… en ymmärrä, että sinä neuvot minua sellaiseen, äiti. Sinä, joka aina olet seissut niin jyrkän suorana."
Rouva Kjeld pudisti päätänsä, näyttäen neuvottomalta.
"Niin, mitä voisin sanoa? Sinä olet mielestäni ollut niin iloinen ja loistava näinä aikoina. Minä en mitenkään sallisi, että sinulta ilosi katoaisi."
Gunvor mietti vähän:
"Oh, ei", sanoi hän, "kun vähän tunnustelen, niin en usko, että jaksaisin olla sitä ilman."
Hän lisäsi:
"Kaupunginvouti Henning rouvineen tulee huomenna luoksesi kyläilylle. Puhele sinä heidän kanssaan, ja sano sitten minulle kaikki, mitä arvelet."