Gunvor ei ollut kotosalla, kun kaupunginvouti rouvineen tuli. Iltapäivällä hän puheli äitinsä kanssa. "Minä luulen, että he pitivät sitä niskuroimisena, ettet sinä ollut täällä", sanoi rouva Kjeld… "Mutta muuten", hän nyökkäsi… "et siinä paljoa menettänyt, vaikket ollutkaan heidän seurassaan. Minä en pitänyt heistä. — Voipa olla niin", jatkoi hän, "että lie niitä naisia, jotka sopivat kaupunginvouti Henningin miniäksi paremmin kuin sinä. Siltä minusta tuntui… ja se sopii sinun tietää, Gunvor. — Sillä tosi on sellainen", jatkoi hän salatun kiivaasti, "että kaupunginvouti Henning ei ole semmoinen kaikkia kohtaan kuin meitä. Jos luulet, että hän on vain vanha kärtty, niin erehdyt. Ei, minä tiedän, miten kohtelias ja lauhkea kavaljeeri hän olisi ollut, jos hänestä kihlaus olisi ollut mieleistä, jos sinulla olisi rikkautta tai 'suvun' suhteen arvokas asema. Olisitpas silloin häntä nähnyt! Silloin hän olisi tullut juhlapuvussa, usko se! Mutta mitenkäs nyt! Kuin kuluneissa koti-reuhkoissaan… Hän ei viitsinyt turhaa kursailla meidän tähtemme, usko pois."
"Mitä hän sanoi, äiti? Sinä et saa salata minulta mitään."
"En tosiaan", nyökkäsi rouva Kjeld… "minä aioin kyllä tässä pitää suuni. Mutta asia on liian tärkeä. Sinähän kuitenkin joudut heidän kanssaan jotenkin tekemisiin… Ei auta kuin jänis piiloittaa päätänsä pensaasen… Hän uteli m.m. Kjeldistä niin kummallisella tavalla. Ehkäpä hän huomasi, etten minä hänen puheistaan pitänyt, sillä hän sanoi, näin: 'Niin, niin, rouva Kjeld, Teitä ei kai miellytä, että niitä seikkoja kosketellaan. Minä olen itse papin poika, ja ymmärrän, että Teistä tietysti on kiusallista, kun muistutetaan Teitä miehenne hairahduksista.' Niin hän sanoi."
Vaiettiin hetkisen. Gunvor ei virkkanut sanaakaan. Hän istui hiljaa ja pudisti päätänsä.
"Kun olin pieni…" kuiskasi hän viimein… "Minusta tuntui niin pahalta, kun pikku tytöt juoksivat perästäni ja huusivat ja pistelivät minua… Minä muistan sen kyllä… kuin rotat olisivat jyrsineet… Ja silloin se haihtui niin helposti… Kun vain isä katsoi minuun ja jutteli kanssani… Ja siitä lähtien ei kukaan ole puhunut isästä pahaa. Minähän olen puhunut hänestä kaikille, joita pidän arvossa. Einarillekin…"
"Oh", sanoi rouva Kjeld, "eihän seikka paljoa merkitse silloin kun vain seurustelee ihmisten kanssa. Mutta nyt on kyseessä avioliitto, muista se. Ja kun tahtoo sopan keittää, niin kelpaa kaikki karvas pataan. Luuletko, ettei Henning keksisi vaikka mitä koreata isästäsi. Villitsijä, harhauskoinen, Kristuksen vainooja, vaikka mitä!"
Gunvor näytti väsyneeltä, yhä siinä paikallaan istuessaan.
"Minä näen jo, että Einarin on ruvettava jommallekummalle puolelle", sanoi hän, "hänen täytyy suojella minua sellaista vastaan."
"Kai hän suojeleekin, jos on mies", vastasi rouva Kjeld.
Vähän päästä kysyi Gunvor: