"Gunvor Kjeld! Tietääkseni haluaa tuleva miehesi lausua sinulle pari sanaa minun kuulteni."
"Einarko aikoo sanoa?" vastasi Gunvor.
"Henning aikoo", oikaisi vouti. "Ehkäpä sinusta on yhtä ihastuttavaa sanoa häntä Henningiksi. Sillä sen seikan saat heti tietää: on välttämätöntä, että astut tähän kotiin niin alastomana kuin äitisi kohdusta. Kaikki itsenäisyydet ja itsetietoisuudet ja muut sen tapaiset jätät etehiseen, kun astut meidän Henningin sukuun."
Gunvor taisi hieman kalveta. Hänestä oli hyvin ilkeätä istua tässä huoneessa. Mitä noilla oli hänelle asiaa? Olivatko ne hänen vihamiehiään? Miksi ne puhuivat sellaista?
"Einar!" huudahti hän, "mitä tämä on? Sinäkin haluat puhua kanssani, sanoo isäsi. No puhu sitten, Einar. Tätä minä en ymmärrä."
Gunvor kuuli hiljaista nurinaa ikkunan luota, jossa rouva Henning istui. Ehkä Gunvor oli hänestä liian uskalias… kun ei edes huolinut sanoa sulhastaan Henningiksi!
Einar huomautti samassa kuivasti ja ankarasti: "Asia on selvä, Gunvor. Hän on pahastunut. Hän näkee, että sinä käyttäydyt sopimattomasti häntä ja äitiä kohtaan. Sinä et koeta miellyttää heitä. Hänestä on sitäpaitsi käytöksesi hiukan liian vapaata. Hän kaipaa myös oikeaa sävyä puhutellessasi häntä… ja ehkä kaipaa silloinkin, kun puhuttelet minua."
Gunvor vastasi:
"Hyvänen aika, mitä arvella siitä, mitä puhut, Einar. Mitä minun on sinun isäsi mielestä tehtävä? Sinä aikana, kun kävin viimeksi täällä, ei yhtään lämmintä sanaa minulle. Minä en siedä sitä tapaa. Sinä tarkoitat, että pitäisi noin vain olla nöyrä ja rakastettava. Minä en ole muokattu siten kunnioittamaan."
Einar Henning vastasi rauhallisesti: