"On tosiaan parasta käyttää toista kieltä, Gunvor. Ei asia käy mukavammaksi tuolla tavalla puhuen."
Vouti pystyttihe tuolillaan. Hän oli punainen vihasta. Hän huusi kovalla äänellä ja ankarasti:
"Minä olen jo kerran sanonut, että kun sinä meidän sukuumme tulet, niin sinun täytyy tulla niin alastonna kuin äitisi kohdusta! Mihin sinä olet tottunut ja harjaantunut — ne saat unohtaa, tiedätkö sen? Siitä, mitä sinun kodissasi pidetään kai hyvänä traditsioonina, siitä ei me välitetä yhtään. Minä puhuin äitisi kanssa ja näin hiukan, millainen katsomus sillä taholla vallitsee. Minä vaadin muun muassa, että isävainajasi vapaa-ajattelu ja aatteet ja muut sellaiset elkööt tohtiko astua Henningin kodin kynnyksen yli."
Gunvor huudahti — äänessään kuin avunhuuto:
"Minua solvataan, Einar! Hän on minulle paha. Mennään, Einar! Tule kanssani! Minä en voi olla näiden seurassa!"
Gunvor kuuli rouva Henningin hiljaa käheästi naurahtavan: "Noo, sanoppas muuta!"
Einar vastasi aivan rauhallisesti:
"Minusta sinä olet liian hätäinen, Gunvor. Jos sen tahdot tietää, minä olen tässä asiassa samaa mieltä kuin isäni. Minäkään en pidä noista vapaista ajattelemisista!"
Gunvor katsoi Einariin. Oliko Einar ihan tosissaan? Gunvorhan oli kertonut hänelle kaikki isästään… siitä lähtien… Ah, Einar oli vain muka tarkoittavinaan.
"Toinen asia on", jatkoi Einar, "se että sinä pidät isästäsi ja muistat häntä isänäsi. Sehän on kylläkin kaunista… Mutta hänen ajatuksensa, mitä? niitä ei sinun sovi niin kiivaasti puolustaa."