Tällöin Esteban seisoi avoimen oven pimennossa. Puhuen luonnottomalla äänellä, jollaisella teemme elämämme suurimmat tunnustukset, hän jupisi: »Minä olen sinun tielläsi», ja kääntyi lähteäkseen.
Manuel hypähti vuoteestaan. Hänen päänsä tuntui olevan täynnä suurta pauhua, jokin ääni huuteli, että Esteban lähtisi iäksi, jättäisi hänet iäksi yksikseen. »Jumalan nimessä, Jumalan nimessä, Esteban, tule takaisin tänne!»
Esteban tuli takaisin ja meni vuoteeseen, eikä asiasta enää mainittu moneen viikkoon. Heti seuraavana iltana Manuel sai tilaisuuden selvittää asemansa. Pericholelta saapui lähetti, ja tylysti käskettiin hänen ilmoittaa näyttelijättärelle, ettei Manuel enää kirjoittaisi hänelle mitään kirjeitä.
* * * * *
Eräänä iltana Manuel kolhaisi polvensa verille metallinkappaleeseen.
Kumpikaan veljeksistä ei ollut ikänään ollut päivääkään sairaana, ja nyt Manuel ymmällä katseli, kuinka hänen jalkansa turposi, ja tunsi tuskien kiertävän ruumiissaan. Esteban istui vieressä tuijottaen hänen kasvoihinsa ja koettaen kuvitella, millaista suuri tuska oli. Kerran puoliyön aikaan Manuel vihdoin muisti erään tukanlaittajan kyltissä kaupungissa kehuttavan sen omistajaa taitavaksi parturiksi ja haavuriksi. Esteban juoksi katuja pitkin hänen luokseen ja kolkutti ovelle. Pian kurottautui nainen ikkunasta, ilmoittaen, että hänen miehensä palaisi aamulla. Niinä pelokkaina hetkinä, jotka seurasivat, vakuuttelivat veljekset toisilleen, että kun tohtori vain näkisi vamman, niin kaikki pian olisi kunnossa. Tohtori käsittelisi sitä jollakin tavalla, ja Manuel voisi lähteä kaupungille parin päivän päästä, yhdenkin päivän päästä ehkä, jopa pikemminkin.
Parturi saapui ja määräsi erinäisiä rohtoja ja voiteita. Estebania neuvottiin panemaan kylmiä kääreitä veljensä polveen joka tunti. Parturi lähti pois, ja veljekset istuivat odottamaan tuskan lieventymistä. Mutta heidän yhä tuijottaessaan toistensa kasvoihin, odottaen tieteen ihmettä, kipu vain paheni. Tunti tunnin jälkeen toi Esteban vettä tippuvan pyyhinliinansa, ja he huomasivat, että hetkinen, jona se pantiin kivistelevälle kohdalle, oli pahin kaikista. Mikään urheus ei voinut pidättää Manuelia parkumasta ja heittelemästä itseään vuoteellaan. Ilta saapui, ja Esteban yhä jurosti odotti, vaali ja ahersi. Yhdeksän, kymmenen, yksitoista. Kun kääreen aika taas läheni — se tunti, joka niin sointuvasti kajahteli kaikista kellotapuleista — pyyteli Manuel Estebania luopumaan tästä hommasta. Hän tahtoi turvautua viekkauteen ja selitti, että hän tuskin tunsi mitään kipua. Mutta Esteban, jonka sydän oli pakahtua tuskasta, puristi huulensa raudanlujaksi viivaksi ja käänsi kun käänsikin peitteen pois ja sitoi pyyhinliinan tiukasti paikalleen. Vähitellen Manuel alkoi hourailla, ja näiden toimitusten aikana kaikki ne ajatukset, joita hän täysin tajuissaan ollen ei itselleen sallinut, purkautuivat suurentuneina hänen suustansa.
Vihdoin hän kello kahdelta hulluna raivosta ja tuskasta heittäytyi puolittain ulos vuoteestaan, kunnes kolhaisi päänsä lattiaan, ja huusi: »Jumala tuomitkoon sinun sielusi kaikkein kylmimpään hornaan! Tuhat pirua sinua iankaikkisesti kiduttakoot, Esteban! Jumala tuomitkoon sinun sielusi — kuuletko?» Ensiksi Esteban läkähtymäisillään meni eteiseen ja nojasi ovea vasten, suu ja silmät ammollaan. Yhä hän kuuli sisältä: »Niin, Esteban, Jumala tuomitkoon sinun kirotun sielusi iankaikkisesti — kuuletko? Siksi, että olet tullut minun ja sen väliin, joka oikeuden mukaan oli minun. Hän oli minun — kuuletko? — ja mitä oikeutta oli sinulla…?» Ja sitten hän ryhtyi kaunopuheisen seikkaperäisesti kuvailemaan Pericholea.
Nämä purkaukset palasivat joka tunti. Kului jonkin aikaa, ennenkuin Esteban kykeni tajuamaan, ettei veli nyt ollut täydessä järjessään. Muutaman kauhunhetken jälkeen, joiden kaameutta hänen harras uskonnollisuutensa lisäsi, hän palasi huoneeseen ja ryhtyi alakuloisena jälleen hoitamaan tehtäviään.
Aamun sarastaessa hänen veljensä järki kävi selvemmäksi. (Millepä inhimilliselle tuskalle ei aamunsarastus tunnu lievennykseltä?) Eräällä tällaisella selkeällä väliajalla Manuel virkkoi tyynesti: