Enemmän kyyneleitä Pericholelta. »Hyvä Jumala, sallikaa minun kuolla rauhassa! Tänään te käskette minun puhua nopeammin ja huomenna hitaammin. Joka tapauksessa minä tulen parin vuoden päästä hulluksi, eikä silloin ole väliä.»
Viheltelyä jatkui.
»Sitäpaitsi taputti yleisö käsiään niinkuin ei koskaan ennen. Kuuletteko, mitä sanon? Niinkuin ei koskaan ennen. Kas siinä! Liian nopeasti tai liian hitaasti, se ei sille merkitse mitään. Kuulijat itkivät. Minä olin jumalainen. Enkä minä muusta välitä. No, olkaa hiljaa nyt, olkaa hiljaa.»
Setä Pio oli ihan hiljaa.
»Saatte kammata tukkani; mutta jos sanotte sanankin vielä, niin en näyttele kertaakaan enää. Etsikää joku toinen tyttö, siinä kaikki.»
Senjälkeen setä Pio kampasi hänen tukkaansa lepyttävästi kymmenisen minuuttia, olematta kuulevinaan nyyhkytyksiä, jotka vapisuttivat Camilan uupunutta ruumista. Vihdoin tyttö kääntyi äkkiä ja tarttuen setä Pion toiseen käteen suuteli sitä rajusti: »Setä Pio, menikö se niin huonosti? Tuotinko minä teille häpeää? Esitinkö minä osani niin kamalasti, että te sen vuoksi lähditte teatterista?»
Pitkän vaitiolon jälkeen setä Pio myönsi arvostelevasti: »Kohtaus laivalla meni sinulta hyvin.»
»Mutta minä olen esittänyt paremminkin, setä Pio. Muistatteko sitä iltaa, jona palasitte Cuzcosta…?»
»Sinä olit varsin hyvä lopussa.»
»Olinko?»