»Nimeni on doña Micaela.»
»En halua loukata teitä, doña Micaela, mutta kun olette sallinut minun nimittää itseänne Camilaksi kaksikymmentä vuotta, luulisin…»
»Oh, tehkää niinkuin tahdotte, tehkää niinkuin tahdotte.»
»Camila, lupaa minulle, että tahdot minua kuunnella, lupaa minulle, ettet juokse pois heti ensimmäisen lauseen jälkeen.»
Silloin Camila puhkesi puhumaan odottamattoman kiivaasti: »Setä Pio, kuunnelkaa minua. Te olette hullu, jos luulottelette voivanne taivuttaa minut palaamaan teatteriin. Minua kauhistuttaa, kun muistelen teatteria. Ymmärtäkää se. Teatteri! Teatteri tosiaan! Herjaukset ovat jokapäiväisenä ruokana mokomassa likaisessa paikassa. Ymmärtäkää, että tuhlaatte aikaanne turhaan.»
Setä Pio vastasi lempeästi: »Minä en haluaisi kehottaa sinua palaamaan, jos olet onnellinen näiden uusien ystävien parissa.»
»Ette siis pidä uusista ystävistäni?» vastasi näyttelijätär terävästi.
»Keitä tarjoatte minulle heidän tilalleen?»
»Camila, minä vain muistelen…»
»Minä en halua arvostelua, minä en halua neuvoja. Minä vilustun tuotapikaa, minun täytyy palata kotiini. Jättäkää minut, siinä kaikki. Unohtakaa minut.»
»Rakas Camila, älähän suutu. Salli minun puhua sinulle. Siedä minua vielä kymmenisen minuuttia.»