Camila kysäisi uudestaan äänensävyllä, jossa oli kärsimätön vivahdus:
»Kuka siellä on? Kuka siellä itkee?»
»Doña Micaela, armollinen rouva, minä pyydän teitä tulemaan tänne luokseni.»
»Kuka siellä on ja mitä minulta tahdotaan?»
»Minä olen tyttöraukka. Minä olen Estrella. Minä pyydän teitä tulemaan avuksi. Älkää kutsuko palvelijatartanne. Minä pyydän, doña Micaela, tulkaa itse.»
Camila oli hetkisen ääneti ja sanoi sitten: »No, minä tulen», ja sulki luukun. Sitten hän ilmestyi rakennuksen nurkan takaa. Hänellä oli paksu viitta, joka laahasi kasteessa. Hän pysähtyi jonkin matkan päähän ja virkkoi: »Tule tänne, missä minä seison. Kuka sinä olet?»
Setä Pio nousi: »Camila, se olen minä… setä Pio. Suo minulle anteeksi, mutta minun täytyy sinua puhutella.»
»Jumalan äiti, milloin minä pääsen tuosta kauheasta ihmisestä? Ymmärtäkää: minä en halua tavata ketään. Minä en halua puhutella ainoatakaan ihmistä. Minun elämäni on loppunut. Siinä kaikki.»
»Camila, pitkän yhdessä viettämämme elämän nimessä minä pyydän sinua myöntämään minulle yhden asian. Sitten minä lähden pois enkä koskaan kiusaa sinua enää.»
»Minä en myönnä teille mitään, en mitään. Pysykää minusta erossa.»
»Minä lupaan sinulle, etten sinua enää koskaan kiusaa, jos minua tämän kerran kuuntelet.» Camila riensi nurkan ympäri ovelle rakennuksen toiselle sivulle, ja setä Pion täytyi juosta hänen rinnallaan ollakseen varma, että toinen kuuli hänen sanansa. Camila pysähtyi.