Gylippos ja Sikanos saapuivat tällä välin Syrakuusaan. Sikanolta ei ollut onnistunut yritys Akragaan suhteen, sillä, hänen viipyessään Gelassa, oli siellä Syrakuusalaisten eduksi kapinoitseva puolue karkoitettu. Gylippos sitä vastoin toi mukanaan sekä Sikeliasta kootun suuren sotajoukon että keväällä Peloponneesoksesta kuormalaivoissa lähetetyt raskasaseiset, jotka tulivat Libyasta Selimukseen. Myrsky oli nimittäin heittänyt heidät Libyaan, jossa Kyreenalaiset olivat heille antaneet kaksi laivaa ja oppaan matkalle. Purjehtien ohitse olivat he auttaneet Libyalaisten piirittämiä Euesperialaisia ja voittaneet Libyalaiset. Sieltä olivat he purjehtien pitkin rantoja saapuneet Neapoliin, joka on Karkeedonialainen kauppapaikka, ja sieltä, josta Sikelia on vain kahden päivän ja yhden yön purjehdusmatkan päässä, purjehtineet yli Selinukseen.
Heti näiden saavuttua varustautuivat Syrakuusalaiset uudestaan ahdistamaan Ateenalaisia molemmin puolin, sekä laivoilla että jalkaväellä. Ateenalaisten päälliköt taas, kun näkivät vihollisten saaneen uuden sotajoukon, ja että heidän asiansa eivät parantuneet, vaan päivä päivältä kaikin puolin kävivät vaikeammiksi, varsinkin kun sairaus vaivasi miehiä, katuivat, etteivät ennen olleet lähteneet; ja koska Niikiaskaan ei enää lähtöä niin jyrkästi vastustanut, vaan pyysi, ettei julkisesti asiasta äänestettäisi, käskivät he kaikkia valmistautumaan kaikessa hiljaisuudessa, jotta olisivat valmiit lähtemään leiristä, kun merkki annettaisiin. Kun he olivat lähtemäisillään, saatuansa kaikki kuntoon, tapahtui täysikuun aikana kuunpimeys. Silloin useimmat Ateenalaiset kehottivat päälliköitä lykkäämään lähdön, koska tästä vallan pelästyivät, ja Niikias, joka oli kovin taipuvainen taikauskoon ja täänkaltaisiin tuumiin, väitti, ettei pitäisi lähteä matkalle, ennenkuin ennustajain määräämät kolme kertaa yhdeksän päivää olivat kuluneet. Tästä seurasi, että Ateenalaiset jäivät paikalleen.
Kun nyt Syrakuusalaiset saivat tiedon tästä, olivat he vielä enemmän innossaan ahdistamaan Ateenalaisia, koska nämät itsekin olivat myöntäneet, etteivät he merellä eivätkä maallakaan olleet heitä väkevämpiä, sillä eiväthän he muutoin olisi miettineet purjehtia pois. Eivätkä Syrakuusalaiset liioin tahtoneet, että Ateenalaiset leiriytyisivät muualle Sikeliassa, jossa olisi vaikeampi tehdä heistä loppu, vaan mitä pikemmin pakottaa heitä laivataisteluun, milloin Syrakuusalaisille oli edullista. He miehittivät siis laivansa, ja harjottivat niitä niin monta päivää, kuin heille näkyi soveliaalta. Kun tilaisuus oli sopiva, hyökkäsivät he päivää ennen varsinaista taistelua Ateenalaisten linnotusta vastaan, ja kun vähäinen osasto raskasaseisia ja ratsumiehiä oli käynyt ulos porteista heitä vastaan, eristivät he osan raskasaseisista, karkottivat heidät pakosalle ja ajoivat heitä takaa. Koska tie oli kapea, surmattiin 70 Ateenalaista ratsumiestä ja vähäinen joukko raskasaseisia.
Sinä päivänä vetäytyi Syrakuusalainen sotaväki takaisin, mutta seuraavana päivänä purjehtivat he satamasta 76 laivalla ja hyökkäsivät samalla jalkaväellä Ateenalaisten muuria vastaan. Ateenalaiset kävivät heitä vastaan 86 laivalla ja ryhtyivät laivatappeluun. Kun Eyrymedoon, johtaen Ateenalaisten oikeata siipeä, tahtoi ympäröidä vihollisten laivoja ja siinä tarkoituksessa purjehti liian lähelle maata, niin Syrakuusalaiset, jotka liittolaisineen jo olivat kukistaneet Ateenalaisten keskustan, sulkivat hänetkin sataman sisimmäiseen soppeen ja tuhosivat hänet ja hänen johtamansa laivat. Tämän jälkeen ajoivat he kaikki Ateenalaisten laivat rannalle.
Kun Gylippos näki vihollisten laivojen joutuneen tappiolle ja ajetun ulkopuolelle paalutuksiaan ja leiriään, riensi hän ja osa hänen sotajoukostaan apuun rannalle, haluten tuhota maalle pyrkiviä vihollisia ja vallottamalla rannan helpottaa Syrakuusalaisille laivojensa työntämisen rannalta ulapalle. Mutta kun Tyrseenolaiset, jotka täällä olivat Ateenalaisten vartijat, näkivät heidän järjestyksettä ajelehtivan, niin he riensivät apuun ja hyökkäsivät vihollisten etujoukon kimppuun, karkottivat heidät ja ajoivat heidät Lysimeleia nimiseen suohon. Kun myöhemmin Syrakuusalaiset liittolaisineen saapuivat suuremmalla sotajoukolla, niin riensivät Ateenalaisetkin apuun ja asettuivat taisteluun näitä vastaan, peläten laivojensa puolesta, voittivat heidät, ajoivat heitä takaa ja surmasivat vähäisen määrän raskasaseisia. He pelastivat myöskin useammat laivoistaan ja veivät ne leiriinsä, mutta 18 laivaa ottivat Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa ja tappoivat kaikki niitten miehet. Sytyttääksensä vihollisten muutkin laivat, täyttivät Syrakuusalaiset vanhan kuormalaivan risuilla ja lastuilla, sytyttivät nämät ja laskivat laivan Ateenalaisia vastaan, sillä tuuli puhalsi heihin päin. Mutta Ateenalaiset, jotka olivat peloissaan laivojensa puolesta, asettivat vastaan sammuttavia esteitä ja saivatkin liekin sammumaan ja laivan pysymään loitommalla, joten he pelastuivat vaarasta.
Tämän jälkeen pystyttivät Syrakuusalaiset voitonmerkin laivatappelun ja toisen raskasaseisten vangeiksi ottamisen johdosta linnoituksien läheisyyteen, jossa he myöskin olivat ottaneet joukon hevosia. Niinikään pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin sen johdosta, että Tyrseenolaiset olivat karkottaneet jalkaväen suolle asti, ja sen johdosta myöskin, että he itse olivat päässeet voitolle muulla sotajoukolla.
Kun Syrakuusalaisille tämä meritaistelu oli kääntynyt niin loistavaksi voitoksi, jota vastoin he ennen sitä olivat pelänneet Deemosteneen johdolla hyökkääviä laivoja, niin olivat Ateenalaiset peräti nolostuneet ja heidän pettymyksensä oli suuri, mutta vielä suurempi heidän katumuksensa sotaretkeen ryhtymisestä. Sillä he olivat hyökänneet näitä kaupunkeja vastaan, jotka, kuten heidän omansa, olivat ainoat kansanvaltaiset, ja joilla oli laivoja, hevosia ja sotavoimia, ja joita ei hallituksen muuttamisella voinut houkutella puolellensa, eikä liioin paljoa suuremmalla sotavoimallakaan voitu mitään saada aikaan, vaan he olivat useimmiten joutuneet tappiolle, jota he jo ennen olivat pelänneet, ja kun he nyt myös merelläkin olivat hävinneet, jota he eivät ensinkään olleet luulleet tapahtuvan, niin he olivat joutuneet vielä suurempaan epätoivoon.
Syrakuusalaiset sitä vastoin purjehtivat nyt vaaratta sataman sivuitse edes takaisin ja olivat aikeissa sulkea sen suun, jotteivät Ateenalaiset enää, jos haluaisivatkin, heidän huomaamatta voisi purjehtia ulos sieltä. Sillä he eivät enää ainoastaan olleet huolissaan omasta pelastuksestaan, vaan miten he voisivat estää vihollisia tuumissaan, arvellen, kuten tosi olikin, nykytapahtumien johdosta oman asemansa olevan paljoa etuisammalla kannalla kuin vihollisten, ja että, jos he voittaisivat Ateenalaiset ja heidän liittolaisensa sekä maalla että merellä, he Helleenien mielestä näkyisivät voittaneen oivan kilpailupalkinnon; sillä sen kautta vapautettaisiin osa Helleeneistä ja toiset pääsisivät pelostaan, koska Ateenalaisten sen jälkeinen voima ei kykenisi kestämään vastaista sotaa, ja he itse katsottaisiin kaikkien muitten mielestä olevan aiheena siihen, ja jälkimaailma tulisi heitä suuresti ihailemaan. Taistelu olikin tämän ansaitseva, koska he eivät ainoastaan olisi kukistaneet Ateenalaisia, vaan myöskin heidän lukuisat liittolaisensa, eivätkä he yksinään, vaan heille apuun rientävien Korintolaisten ja Lakedaimonilaisten johtajina. He olivat ensimmäisinä panneet kaupunkinsa vaaran alaiseksi ja suuresti edistäneet laivastoansa. Heidän kaupunkiinsa oli kokoontunut enemmän väkeä, kuin mihinkään yksityiseen kaupunkiin, lukuunottamattakin niitä, jotka tässä sodassa olivat liittyneet Ateenalaisiin tahi Lakedaimonilaisiin.
Seuraavat kansakunnat taistelivat Sikeliasta, joko auttaakseen toisia vallottamaan maan, tahi toisia pelastamaan Syrakuusaa. Tähän toimeen he eivät yhtyneet oikeuden tunnosta ystäväänsä kohtaan eli sukulaisuudesta, vaan kukin otti siihen osaa sen mukaan, kuin etu tai pakko hänen siihen sai.
Joonialaisina hyökkäsivät Ateenalaiset ehdoin tahdoin Doorilais-sukuisia Syrakuusalaisia vastaan, kuten myöskin heidän kanssansa samaa kieltä puhuvat ja samoja tapoja noudattavat Leemnolaiset, Imbrolaiset ja Aiginalaiset, jotka siihen aikaan asuivat Aiginassa, sekä vielä Hestiaialaiset, jotka asuivat Euboian Hestiaiassa, jotka olivat Ateenalaisten siirtolaisia ja sotivat heidän puolellansa. Muista liittolaisista olivat toiset alamaisia, toiset itsenäisiä, muutamat palkattuja sotureita. Alamaisia olivat Eretrialaiset ja Kalkidilaiset, kuten myöskin Euboian Styreläiset ja Karystialaiset. Saarilta olivat heidän liittolaisensa Keiolaiset, Androlaiset ja Teeniolaiset; Jooniasta Mileetolaiset, Samolaiset ja Kiolaiset. Näistä Kiolaiset eivät olleet veronalaisia, vaan seurasivat itsenäisinä, antaen laivoja. Paitsi Karystialaisia, jotka olivat Dryopeja, olivat nämät Joonialaisia ja miltei kaikki Ateenalaisten siirtolaisia, ja he seurasivat ainakin Joonialaisina, jos kohtakin pakosta, Doorilaisia vastaan. Näitten lisäksi tulivat Aiolilaisista Meetymneeläiset laivoilla olematta veronalaisia alamaisia, Tenedolaiset ja Ainiolaiset veroamaksavina alamaisina. Nämät Aiolilaiset taistelivat täytymyksestä perustajiaan Aiolilaissukuisia Boiootialaisia vastaan, jotka olivat Syrakuusalaisten puolella. Plataialaiset olivat ainoat Boiootialaiset, jotka mielihalulla taistelivat Boiootialaisia vastaan oikeutetuista syistä vallitsevan vihamielisyytensä takia. Rodolaiset ja Kyteeralaiset, molemmat Doorilaista syntyperää, ja viimeksimainitut lisäksi Lakedaimonilaisten siirtolaisia, kantoivat yhdessä Ateenalaisten kanssa aseita Gylippoksen johtamia Lakedaimonilaisia vastaan, mutta Rodolaiset, Argolaista syntyperää, taistelivat pakosta Doorilais-sukuisia Syrakuusalaisia ja vieläpä perustajiaan Geloolaisiakin vastaan. Peloponneesolaisista saarelaisista seurasivat Kefalleenialaiset ja Sakyntolaiset Ateenalaisia, koska he saarelaisina olivat eristetyt muista, ja Ateenalaiset hallitsivat merellä. Kerkyyralaiset, jotka eivät ainoastaan olleet Doorilaisia, vaan vieläpä Korintolaisiakin, seurasivat myöskin Ateenalaisia ja taistelivat perustajiansa Korintolaisia ja heimolaisiansa Syrakuusalaisia vastaan, nimeksi pakosta, vaan itse asiassa vapaaehtoisesti vihamielisyydestä Korintolaisia kohtaan. Messeenialaiset, kuten he nyt kutsutaan, Naupaktoksesta ja Ateenalaisten hallussa silloin olevasta Pyloksesta seurasivat myöskin sotaan. Onnettomuus saattoi niinikään nuo harvalukuiset Megaralaiset pakolaiset taisteluun Megaralais-sukulaisia Selinuntilaisia vastaan. Toiset olivat enemmän vapaaehtoisia. Näistä seurasivat Argolaiset Joonialaissukuisten Ateenalaisten joukossa, vaikka Doorilaisia, Doorilaisia vastaan enemmän vihasta Lakedaimonilaisia kohtaan ja oman voiton pyynnöstä, kuin solmituiden sopimuksien takia. Mantinealaiset ja muut palkatut Arkadialaiset ovat tottuneet hyökkäämään kenen kimppuun tahansa, joka vain heille osotettiin viholliseksi, ja kävivät nyt niitä Arkadialaisia vastaan, jotka niinikään voitonhimosta seurasivat Korintolaisia. Kreetalaiset ja Aitoolialaiset ottivat myöskin palkattuina osaa sotaan. Sattuipa niin, että Kreetalaiset, jotka Rodolaisten kanssa yhteydessä olivat perustaneet Cielan, palkasta hyökkäsivät siirtolaisiansa vastaan, eivätkä olleet heidän puolellaan. Osa Akarnaanialaisista liittyi myöskin Ateenalaiseen apujoukkoon voitonhimosta, mutta vielä enemmän ystävyydestään Deemostenesta ja suosiosta Ateenalaisia kohtaan. Luetellut heimokunnat asuvat Joonian lahden rannalla. Italialaisista olivat Turilaiset ja Metapontolaiset tähän aikaan levottomuuksien rasittamina siihen määrin, että heidän täytyi ottaa osaa sotaan Ateenalaisten puolella, kuten myöskin Sikeliooteista Naksolaiset ja Katanalaiset. Barbareista avustivat Ateenalaisia Egestalaiset, jotka olivat heidät kutsuneet Sikeliaan, ja useimmat Sikelialaiset sekä ulkopuolelta Sikeliaa osa Tyrseenolaisista erimielisyydestä Syrakuusalaisten kanssa, sekä palkkasotureina Japygilaiset. Mainitut kansakunnat taistelivat Ateenalaisten puolella.